Titanicin loppuun saakka soittanut orkesteri on takuulla yksi tunnetuimmista laivaan liittyvistä legendoista. Orkesterissa soittaneet kahdeksan miestä olivat liverpoolilaisen C.W. & F.N. Blackin yhtiön palkkalistoilla - tässä suhteessa he olivat Titanicin lennätinoperaattoreiden kanssa samoilla linjoilla, sillä heidänkään varsinainen työnantajansa ei ollut White Star Line. Kahdeksikko laskettiin itse asiassa toisen luokan matkustajiksi, ja heillä oli yhteinen matkalippukin (nro. 250654). Heidän hyttinsä sijaitsi E-kannella laivan peräosassa, ja nukkumahytin lisäksi heille oli varattu erillinen huone soittimia varten.
Matkan ajaksi kahdeksan miestä oli jaettu kahteen eri orkesteriin: George Krins (viulu), Roger Bricoux (sello) ja W. Brailey tai Percy Taylor (piano) soittivat triona vastaanottotiloissa á la carte-ravintolan edessä sekä Café Parisienissä; Wallace Harley (viulu ja johto), John Hume (ensiviulu), John Woodward (sello), John Clarke (basso) sekä W. Brailey tai Percy Taylor (piano) puolestaan soittivat kvintettinä ensimmäisen luokan aulassa, illallisilla sekä vastaanotossa. White Star Linen viralliseen musiikkikokoelmaan kuului yhteensä 342 kappaletta, jotka orkesterin jäsenet muistivat numeron mukaisesti ulkoa. Lisäksi orkesterin jäsenet soittivat matkustajien toivomia lauluja ja hymnejä.
Ruokailujen alkamisen merkkisoittona: The Roast Beef of Old England
Sunnuntain jumalanpalveluksessa: Our God, Our Help in Ages Past
Sunnuntai-iltapäivän hymnilaulutilaisuudessa: Lead Kindly Light; Eternal Father, Strong to Save; On The Resurrection Morning; There is a Green Hill Far Away; Now the Day is Over
|
Titanicin osuessa jäävuoreen olivat kaikki orkesterin jäsenet levolla omassa hytissään. Koska sunnuntaina ei White Star Linen perinteiden mukaisesti järjestetty matkustajille kummoistakaan illanviettoa, olivat soittajat päässeet lepäämään jo hyvissä ajoin ennen seuraavien päivien tiiviimpää työtahtia. Kapteeni Smithin määräyksestä orkesteria pyydettiin saapumaan ensimmäisen luokan tiloihin soittamaan noin puoli tuntia törmäyksen jälkeen: musiikin arveltiin viihdyttävän matkustajia ja ehkäisevän paniikin syntymistä. Eloonjääneet muistelivat myöhemmin kuulleensa jo kello 0.15 maissa, kuinka orkesteri soitti hilpeätä ragtime-musiikkia ensimmäisen luokan aulassa. Ei ole aivan varmaa, soittivatko kaikki kahdeksan miestä yhdessä, vai olivatko he taas jakautuneet tavalliseen tapaansa kahteen eri kokoonpanoon. Myöhemmin soittajat siirtyivät venekannelle aivan ensimmäisen luokan sisäänkäynnin suulle, ja sieltä vielä viimeiseksi itse pelastusveneiden läheisyyteen.
Kuten sanottu, kertomus viimeiseen hengenvetoon saakka soittavasta orkesterista on legendaarinen. Kuitenkin kaksi matkustajaa sanoi lausunnoissaan onnettomuuden jälkeen, ettei orkesteri olisikaan painunut syvyyksiin soitinten vielä soidessa. Algrenon Barkworth muisti kuulleensa musiikin mennessään hakemaan hytistään joitakin esineitä, mutta hänen palatessaan kannelle ei orkesteri enää ollutkaan siellä. Samoin Archibald Gracien sanojen mukaan olisi orkesteri lopettanut soittamisensa noin puolta tuntia ennen uppoamista. Vaihtoehtoja on useita: kenties orkesteri oli todella lopettanut, tai sitten sen jäsenet olivat menneet välillä esimerkiksi hakemaan pelastusliivejään. Mahdollista on myös, että kapellimestari Hartley olisi jäänyt yksin soittamaan muiden hajaantuessa. Tai sitten he kaikki soittivat legendan mukaisesti katkeraan loppuun saakka.
 |
Yksi suurimmista kiistelynaiheista Titaniciin liittyen on orkesterin viimeiseksi jäänyt virsi. Todennäköisin vaihtoehto on Propier Deo, metodistinen versio virrestä Nearer, My God, To Thee (suom. Lähemmäksi sua, Herrani, nykyisessä virsikirjassa virsi numero 396). Vaikkei virsi varsinaisesti sisältynytkään White Star Linen musiikkikokoelmaan, useat eloonjääneet muistavat kuulleensa tämän hymnin. Lisäksi entinen kollega tiesi kertoa orkesterijohtaja Hartleyn sanoneen, että jos hän koskaan joutuisi soittamaan kuoleman kohdatessa, valitsisi hän juuri tämän nimenomaisen virren viimeiseksi kappaleeksi. Toisaalta jotkut pelastuneista, mm. lennätinoperaattori Harold Bride, kertoivat kuulleensa laivan upotessa Autumn-nimisen (suom. Syksy) virren sävelet. Laulu, johon mm. Bride lausunnossaan viittasi, on mitä luultavammin kuitenkin Archibald Joycen valssi nimeltään Songe d'Automne, joka oli numero 137 White Star Linen virallisessa laulukirjasessa. Arveluiden mukaan orkesteri kuitenkin soitti kyseisen kappaleen jo useita kymmeniä minuutteja ennen uppoamista.
Yksikään orkesterin kahdeksasta jäsenestä ei pelastunut. Heidän musiikkinsa rauhoitti ja viihdytti hämmentyneitä matkustajia koko katastrofin ajan, eikä 1900-luvun alun yhteiskunnassa saattanut olla sen parempaa esimerkkiä herrasmiesmaisuudesta kuin se, että teki työnsä kunnialla loppuun saakka. Pelkuruus ja itsekkyys eivät ole koskaan leimannut näitä miehiä, ja heidät muistetaankin yksinä Titanicin onnettomuuden suurimmista sankareista.
