Titanic oli vajonnut pohjaan, ja yhteensä 705 ihmistä oli saatu lastattua pelastusveneisiin. On helppo sanoa, että mikäs hätä niillä oli, jotka olivat veneisiin saakka päässeet, mutta tuskin kukaan pelastuneista tunsi minkäänlaista helpotusta tai huojennusta ennen Carpathian saapumista. Laskosvene B:n kölin päälle päässeet miehet olivat ainoita, jotka yleensäkään tiesivät varmaksi, että apua oli saapumassa - näin siksi, että nuorempi lennätinoperaattori Harold Bride oli yksi kaatuneen veneen päälle kiivenneistä. Muissa veneissä ihmiset eivät laisinkaan tienneet, milloin he saisivat apua, jos saisivat ollenkaan. Kaikkia painoi huoli heidän laivaan jääneistä miehistään, pojistaan, sukulaisistaan ja ystävistään, ja he kaikki saivat avuttomina kuunnella, kuinka veden varaan joutuneet ihmiset huusivat henkensä edestä. He olivat pienissä veneissä keskellä suurta valtamerta.
Laskosveneet A ja B, jotka olivat vain hieman ennen laivan vajoamista kelluneet venekannelta mereen, kokivat kovia eloonjäämistaistelun ensimmäisinä minuutteina. A-vene oli sentään pysynyt oikeinpäin, mutta se oli hörpännyt sisäänsä vettä niin, että veneessä olijat olivat polviaan myöten liemessä. Lisäksi sen laitoja ei koko yön aikana onnistettu pingottamaan kunnolla, ja se vajosi hetki hetkeltä uhkaavammin syvemmälle. Kun perämies Lowen luotsaama vene numero 14 kello 5.20 otti kyytiinsä A-laskosveneeseen päässeet, nuoleskeli vesi jo sen laitojen reunoja. B-laskosvene sen sijaan kiepsahti ylösalaisin heti pudotessaan venekannelta, eikä sitä onnistuttu kääntämään. Tästä huolimatta hieman yli kahdenkymmenen miehen ryhmä onnistui pääsemään sen kölin päälle istumaan. Ongelma muodostui lähinnä siitä, että koska sekä A- että B-veneet olivat Titanicin vajotessa hyvin lähellä sitä, olisi veneisiin ollut tulijoita enemmän kuin mitä niihin saatettiin ihmisiä laskea. Huteran veneen kaatumista suuresti peläten tönivät B-veneen pohjan päälle päässeet uimareita varmaan kuolemaan. "Onnea, pojat, ja Jumala teitä varjelkoon!" Huusi yksi niistä monista, joita ei veneisiin päästetty.
Kun hukkuvat eivät päässeet veneisiin, tarttuivat he paniikin vallassa kaikkeen kelluvaan, jopa toisiinsa. Kaaos oli melkoinen, mutta kaikkiaan se kesti vain noin kymmenen minuuttia - veden lämpötila oli jäätymäpisteen alapuolella, eikä kukaan kestänyt sellaista pitkään. Useammassa kuin yhdessä ajelehtivassa pelastusveneessä ihmiset yrittivät ehdottaa, että he palaisivat takaisin auttamaan veden varaan joutuneita, mutta ajatusta vastustavia löytyi aina yhtä paljon kuin puoltaviakin. Monet pelkäsivät uimareiden upottavan heidätkin, jos he uskaltautuisivat lähemmäksi, ja ainakin aluksi tämä pelko olikin aiheellinen: sadat paniikkiin joutuneet olisivat voineet saada aikaan uskomattoman kaaoksen. Vene numero 5 eteni jonkin aikaa hylkypaikkaa kohden, mutta kääntyi lopulta takaisin hurjan vastalauseiden myrskyn jälkeen. Loppujen lopuksi vain yksi vene palasi takaisin, numero 14 komentajanaan perämies Lowe. Vain yksi ainoa, ja sekin liian myöhään, mutta ainakin Lowe yritti.
Kello 2.30, vain 10 minuuttia uppoamisen jälkeen, sitoi Lowe yhteen pelastusveneet 10,12,4 sekä laskosvene D:n. Hän komensi kaikkia omassa veneessään (numero 14) olevia siirtymään johonkin näistä neljästä veneestä niin, että hänen kanssaan veneeseen 14 jäisi vain muutamia soutajia. Kello kolmeen mennessä Lowe saattoi aloittaa matkansa kohti haaksirikkopaikkaa. Hänen lähdettyään vene numero 4 nosti merestä 8 uimaria, joista kaksi kuoli pelastuksesta huolimatta. Lowe puolestaan myöhästyi niin pahasti, että kelluvien ruumiiden keskeltä hän löysi vain neljä ihmistä, jotka olivat yhä elossa, ja heistäkin yksi kuoli pian pelastusveneeseen päästyään. Yön kuluessa veneet 6 ja 16 löysivät toisensa ja sitoutuivat yhteen, samoin kuin veneet 5 ja 7.
|
Meressä kylmyys oli sanoinkuvaamatonta, mutta ei pelastusveneissäkään mikään lämmin ollut. Yön aikana monet soutivat vapaaehtoisesti koko ajan vain pysyäkseen lämpimänä, tähän joukkoon kuului suuri lauma ensimmäisen luokan naismatkustajia. Vähäpukeiset miehistönjäsenet hyväksyivät lämmikkeitä paremmin varustautuneilta matkustajilta, sillä he olivat niin jäässä, ettei kukaan tullut ajatelleeksi kohteliaisuussääntöjä. Stuertti Raylle oli sattunut mukaan kuusi kangasnenäliinaa, ja kun niiden nurkkiin tehtiin solmuja, syntyi niistä mainioita pipoja. Soutamisen ja lämpimänä pysymisen lisäksi keskityttiin veneissä huomion herättämiseen: perämies Boxhall ampui veneestä numero 2 hätäraketteja, jotka ennen pitkää nähtiin myöskin Carpathialla. Eräässä toisessa veneessä tuikattiin tuleen matkustajan olkihattu sekä sanomalehtiä.
Jännittyneet tunnit merellä johtivat myös kiistoihin ja riitoihin. Veneessä numero 6 naismatkustajat saivat pian tarpeekseen aliperämies Hichensistä, joka vain istui paikoillaan peräsimen ääressä ja komensi muita soutamaan nopeammin. Airojen loiskeen ylitse alkoi kuulua teräviä kommentteja sekä ärtyneitä huomautuksia. Joku oli tuonut takkinsa sisällä herätyskellon veneeseen numero 11, ja sen jatkuva pärinä oli ajaa muut veneessä olijat hulluiksi. Veneessä numero 3 riitelivät naismatkustajat joistakin aivan turhanpäiväisistä kysymyksistä, ja miehistönjäsenet polttelivat tupakkaa kaikessa rauhassa välittämättä laisinkaan kiivaista vastalauseista ja yskänpuuskista.
Hermot olivat kireällä myöskin laskosvene B:n päällä, kun miehet saattoivat vain toivoa, ettei äkillinen tuulenpuuska kaataisi heidän heikkoa alustaansa. Mitä lähemmäksi auringonnousu saapui, sitä navakammaksi kävi tuuli, ja aamuun tultaessa ei peilityynestä merestä ollut enää mitään jäljellä. Perämies Lightoller, joka oli niin ikään päässyt laskosvene B:n päälle, järjesti lopulta miehet seisomaan pareittain sen kölin molemmille puolille. Itse hän seisoi veneen keulassa ja komensi taivuttamaan aina sen mukaan, mistä milloinkin ilmestyi aalto. Perämiehen järjestelykyvystä rohkaistuneet miehet alkoivat huutamaan kuorossa: "Vene, hoi!" Lightoller puhalsi väsymättä merimiespilliinsä, kunnes ylösalaisin kaatunut laskosvene huomattiin muissa pelastusveneissä. Veneet numero 4 ja 12 saapuivat heidän luokseen, ja lopulta B-vene jätettiin ajelehtimaan hylättynä noin kello 6.30.
Kun Carpathia lopultakin saapui näkyviin, olivat ilonpurskahdukset veneissä vaikeasti hallittavissa. Pelastus oli äkkiä lähempänä kuin koskaan, ja veneet alkoivat kilvan soutaa saapunutta alusta kohden. Carpathia oli saapuessaan ampunut raketteja, jotka oltiin toki nähty useimmissa veneissä, mutta jotkut olivat epäilleet niitä tähdenlennoiksi. Kello oli hieman yli neljä, kun ensimmäinen vene (hätävene 2) soudettiin Carpathian kylkeen kiinni. Samaan aikaan merellä palasi viides perämies Lowe uppoamispaikalta pienen "laivueensa" luokse, mutta veneet 4 ja 12 olivat jo irrottautuneet siitä mennäkseen auttamaan B-laskosvenettä. Otettuaan pahasti vettä sisäänsä hörpänneet D-laskosveneen hinaukseensa nosti Lowe purjeen veneensä mastoon ja lähti luovimaan navakassa tuulessa. Hän huomasi pian laskosvene A:n, ja kaikki sen matkustajat siirrettiin veneeseen 14. Näine hyvineen Lowe jatkoi matkaansa kohti Carpathiaa.
Kello 8.15 mennessä olivat kaikki pelastusveneet numero kahtatoista lukuun ottamatta päässeet turvallisesti Carpathian luokse. Venettä luotsannut perämies Lightoller sai olla hyvin varovainen, sillä veneessä oli enemmän ihmisiä kuin mitä varten se oli suunniteltu, ja tuuli puhalsi nyt jo melkoisen lujasti. Kellon lyödessä puoli yhdeksän kiinnittyi vene 12 taistelunsa voittaneena Carpathian kylkeen: se oli päässyt suojaan suuren laivan kyljen vierelle vain hetkeä sen jälkeen, kun kaksi suurta aaltoa oli jo loiskahtanut veneeseen sisälle.
Kiitos Carpathian, ainakin yksi luku Titanicin tuhoisassa historiassa päättyi onnellisesti. Kaikki ne, jotka olivat pelastusveneisiin päässeet, myöskin pelastuivat ja pääsivät palaamaan koteihinsa. Ironista pelastuksessa on se, että Carpathia oli Cunard-linjan, White Star Linen pahimman kilpailijan, laiva. Titanic oli rakennettu nimenomaan siksi, että Cunard jäisi laivanvarustamisessa kauas taakse, ja kuinkas kävikään...
