Henkilöt kertovat tapahtumista kuten he ne tuolloin muistavat. Haastattelut on tehnyt ja koonnut yhteen Leena perälä.

"Olin kymmenvuotias kölvipoika, kun vanhempani olivat lähteneet juhannuskirkkoon. Naapurin kaksostytöt, serkkuni, pääsisivät silloin ripille. Olin perheen vanhimpana jäänyt kotiin lapsenvahdiksi. Kattelin klasisia Kirkkojärvelle päin. Metsää ei silloin ollut näköesteenä, niinkuin nykyisin. Yht'äkkiä säikähdin. Näin, kun Korkorannassa (Kirkkojärven länsirannalla) lensi matalalla potkupallon kokoinen, kamalan kirkas pallo, joka lensi rantoja seuraten kirkolle päin. Kirkon rannassa se poukkasi ylöspäin, enempää en sitten voinutkaan nähdä. Se oli semmoinen näky, ettei sitä koskaan voi unohtaa. Kun vanhempani sitten tulivat kirkosta, oli äitini naama aivan nokinen ja roskainen ja siinä oli naarmuja. Tuvassa kuulin, mitä kauheata kirkossa oli tapahtunut. Äitini oli seisonut täpötäydessä kirkossa urkulehterin alla ja isäni oli käytävällä miesten lehterin alla. Rajut rysäykset, salamaniskuja tulenlieskat loivat pakokauhun tunnelman, jokainen ryntäsi kauhistuen ulos ovista ja ikkunoistakin. Katosta oli tippunut lautoja rippilasten päälle, ja he pakenivat kauhuissaan sakastin ovista ulos. Vanhempani eivät voineet muistaa, miten he olivat selvinneet ulos ja kotimatkalle."

Katosta pudonneita lautoja

Maria Pentti on myös kertonut perheelleen nähneensä juhannusaamuna suuren tulipallon, joka lännestä päin Kirkkojärven rantoja seuraten lensi kirkon suuntaan.