Viinikärhöt

Viticella-lajikeryhmään kuuluvien viinikärhöjen kukat ovat pääsääntöisesti isommat kuin edellä kuvatuilla kärhöillä, mutta pienemmät kuin jalokärhöillä. Viinikäthöjen kukat kehittyvät samana kesänä kasvaviin versoihin. Keskikesällä alkava kukinta on yleensä jokavuotista, vaikka versot paleltuisivat tai ne leikattaisiin maata myöten keväällä. Viinikärhöt menestyvät kuivemmassa maassa kuin isokukkaiset jalokärhöt, ja taimia voi istuttaa sekä aurinkoon että puolivarjoon.

Eteläeurooppalainen viinikärhö menestyy Keski-Suomen suotuisimmilla kasvupaikoilla saakka. Viinikärhö voi paleltua lähes maanrajasta, mutta keväällä kasvavat uudet versot kukkivat runsaasti jo samana kesänä. Myös monet tarhaviinikärhöt, vaikkapa 'Etoile Violette' ja 'Purpurea Piena Elegans', ovat talvenkestävyydeltään viinikärhön veroisia.

Clematis viticella - viinikärhö (italiensk klematis)
I-IV 2-3 m x l m A-Pv Tuo Ra+++

Viinikärhöstä tulee runsasravinteisessa mullassa jopa 5 metriä korkea. Se kukkii heinäkuun keskivaiheilta myöhäissyksyyn. Nuokkuva, 3—6 cm leveä, pienehkö kukka koostuu neljästä violetista kehälehdestä ja vaaleankeltaisista heteistä. Viinikärhöä on kasvatettu Suomessa jo 1800-luvun alkupuolella kartanoiden puutarhoissa.

Clematis Viticella-lajikeryhmä –tarhaviinikärhöt
I-II (III) 2-3 m A-PvTuo Ra+++

Erilaisia viinikärhöjä ja siitä jalostettuja tarhaviinikärhöjä on useita kymmeniä. Sellaiset yhä suositut lajikkeet, kuten 'Etoile Violette', roosa 'Etoile Rose', 'Madame Julia Correvon' ja 'Royal Velours', jalostettiin Ranskassa 1800- ja 1900-luvun taitteessa. Meille sopivat myös ruotsalaisen Magnus Johnsonin 1950-luvun alussa jalostamat lajikkeet, kuten punakukkaiset 'Carmencita' ja 'Södertälje'.

Jalokärhöt

Jalokärhöt kukkivat keskikesästä syyspakkasiin. Kasvupaikan suhteen vaativat lajikkeet istutetaan syvään ja suojataan talveksi. Jalokärhöjä ei ole jalostettu Suomen oloihin, mutta ruotsalaiset ja virolaiset lajikkeet sopivat yleensä paremmin kuin keskieurooppalaiset jalosteet. Uno Kivistikin kehittämät jalokärhöt kukkivat matalampina ja aikaisemmin kuin eteläisemmät sukulaisensa, joiden kukinta saattaa päättyä ennenaikaisesti syyskylmiin. Virosta tuodut taimet ovat kuitenkin olleet usein pieniä, heikkojuurisia ja hidaskasvuisia, mikä johtuu siitä, että niitä on kasvatettu vain 1-2 kesän ajan. Vasta kun taimea on viljelty 3—4 vuotta, sillä on riittävän vahva juuristo. Kookkaampi ja vanhempi astiataimi on tietenkin kalliimpi kuin pikkutaimi, mutta se kukkii jo istutuskesänä ja talvehtii varmemmin.

Jalokärhöt vaativat menestyäkseen runsaasti valoa sekä tasaisen hikevän, runsasravinteisen, kalkitun ja salaojitetun kasvualustan. Kasvin tyvellä maan tulisi kuitenkin olla hiekkapitoista, mikä ehkäisee versotaudin leviämistä. Hiekan lisäys ja kasvualustan muotoilu loivaksi kummuksi varmistaa liian veden valumisen pois. Kärhöt eivät pidä kuivuudesta, mutteivät myöskään märkyydestä eivätkä etenkään jäästä.

Juuriston tulisi pysyä viileänä keskikesän helteissä, minkä vuoksi taimien eteen istutetaan pieniä pensaita tai perennoja. Paksujuuriset Jalokärhöt talvehtivat oikullisesti, ja toisinaan ne saattavat levätä kolmekin vuotta maan alla. Toisaalta mitä isommiksi ja vanhemmiksi nämä arahkot kasvit tulevat, sitä paremmin ne alkavat menestyä ja kukkia. Ne menestyvät pääsääntöisesti Etelä-Suomessa, mutta ne talvehtivat Pohjois-Suomessakin, kun ne istutetaan jopa puolen metrin syvyyteen. Kukinta tosin jää lyhyeksi.

Viinikärhö - Clematis viticella (Italian Clematis) kuva. plants.ces.ncsu.edu

Clematis Viticella 'Etoile Violette' - Tarhaviinikärhö kuva. Plantagen.fi

Jalokärhö 'Ville de lyon' kuva. Plantagen.fi