Ilmastoa kestävä isotuomipihlaja istutetaan joka puolelle Suomea ainakin jo 1900-luvulta lähtien. Se on levinnyt luontoon aukeille paikoille. Pensaan erottaa muista tuomipihlajista jo kaukaa pystyn kasvutavan ansiosta. Jopa kuusimetriseksi kasvava isotuomipihlaja muodostaa runsaasti juurivesoja, sitä voidaan leikata usein ja reippaasti alas. Lehdet on keväällä karvan peittämät. Syksyisin väritys on Harmaanvihreä, oranssinkeltainen. Valkoinen terttukukinto on pysty, kapea ja suhteellisen pienikukkainen.

Marjatuomipihlajan kukinnot muistuttavat isotuomipihlajaa, mutta marjat ovat herkullisemmat ja suuremmat. Lehdet ovat pyöreämmät ja kärjestä isohampaisemmat; kasvutapa on sirompi kaartuvien oksien takia. Lajista kasvaa yhtä korkeaksi kuin isotuomipihlaja.

Marja viljellyt lajikket kutsutaan myös nimellä saskatoon pohjoisamerikkalaisten tapaan. Laji tunnetaankin "intiaanien mustikkapuuna". Lajikkeista osa lienee marjatuomipihlajan ja jonkin muun tuomipihlajan risteymiä. Ne on hyviä ravinto että koriste käytössä. Yleisimpiä "saskatoon"-lajikkeita on erittäin satoisa, 350 cm korkea 'Smokey' ja vain 150—200 cm korkea 'Northline'. "Ihiessen' tunnetaan hyvin suurista marjoistaan. Vain 150 cm korkea 'Regent' on pienin marjatuomipihlajista.

Marjatuomipihlajan kestävyys pohjoisessa on epävarmaa, mutta sitä voi istuttaa vielä VI-vyöhykkeellä.

Syyysasuinen sirotuomipihlaja. Punertava ruskaväri. Lähde: puutarha.net/kasvikortisto/kasvikortit/sirotuomipihlaja/

Isotuomipihlajan kukinnot ovat pystyjä terttuja.

Marjatuomipihlaja, alla sirotuomipihlaja syksyllä.

Isotuomipihlaja on selvästi rotevin ja pystyoksaisin. Se kasvattaa runsaimin juurivesojakin.