Suomi kuilun partaalla

Neuvostoliiton kesäkuun alussa käynnistämä suurhyökkäys iski voimalla, ja sen pysäyttäminen oli välttämätöntä.

YLIPÄÄLLIKKÖ Mannerheim ilmoitti 15. kesäkuuta pääministeri Edwin Linkomiehelle, että Suomen armeija oli lyö-ty. Seuraavana päivänä hän sanoi presidentti Risto Rytille, että Suomen asema oli toivoton. Kului kaksi päivää, ja ylipäällikkö viestitti Mikkelistä maan hallitukselle, että rintaman luhistuminen Karjalan Kannaksella saattoi olla tuntien kysymys. Ylipäällikölle venäläisten suurhyökkäyksen ensimmäiset kymmenen päivää olivat olleet Päämajassa syvän masennuksen aikaa. Viestit Kannakselta olivat kertoneet yhä toistuneista tappioista ja taka-askelista, kun puna-armeijan panssarivaunut olivat murskanneet kaiken puolustuksen alleen. "Rintamalta huonoja uutisia. Vihollinen etenee. Mannerheim sanonut, että väki ei taistele samalla tavalla kuin ennen. Tappiot masentaneet", kirjasi ulkoministeri Väinö Tanner päiväkirjaansa hallituksen yöllisen hätäkokouksen jälkeen 18. kesäkuuta.
SAMANSUUNTAISIA ajatuksia tuntui olleen myös vihollisen puolella. Sotakirjeenvaihta ja Konstantin Simonov raportoi VT-aseman murtumisen jälkeen keskusteluistaan päällystön kanssa.