Marssiessa alajuoksulta oli kuulunut taistelujen kumua. Puna-armeija oli aloittanut 21. kesäkuuta suurhyökkäyksensä Syvärin yli. Mäkrijarvelle asemien eteen vihollinen oli ehättänyt perässä juhannuspäivänä. Piikkilangat eivät olleet sen rynnäkköä pysäyttäneet, eikä suomalaisten tulituskaan. "Siihen ne kaatuivat ja uudet tulivat ruumiskasojen päältä."
Usean tunnin tulitaistelun jälkeen komppania oli saanut vetäytymiskäskyn. Linja oli murtunut oikealta puolelta, kun konepistoolimiehiltä olivat patruunat loppuneet. Sotamies Hämäläinen oli ottanut oman Lahti-Saloranta -pika-kiväärinsä ja lähtenyt muiden mukana.
JÄLLEEN oltiin liikkeessä. Kolmas pataljoona oli saanut käskyn kiertää Kuittisiin, jossa se oli räjäyttänyt sillat. Siellä yli-kersantti Arvo Lehtonen oli kaatunut. Hän oli saanut jostakin leipälaatikon ja voita ja jakanut vanikoita porukalleen. Siinä hän oli lausunut, että olisi kiva saada sopivan kokoinen sirpale sopivaan paikkaan.
"Siitä ei mennyt kuin hetki. Maataistelukoneet tulivat. Istuin ylikessun vieressä. Olin sen verran lyhyempi mies, että sirpale osui häneen eikä minuun."
”Komppania marssi surkeita kinttupolkuja pitkin taaksepäin pysähtyen jatkuvasti taistelemaan. Pataljoona oli jatkanut vesisateessa, märkänä ja uupuneena Tsilmijärven kautta Kotkat-järvelle. Jalat olivat erityisen kovilla 53 kilometrin marssin jäljiltä. Lepoa ei tullut, sillä vihollinen oli ehtinyt vielä samana iltana asemien eteen häiriten tulellaan. Seuraava 26. kesäkuun päivä oli taisteltu jälleen. Se päivä oli ollut rykmentin siihen asti verisin. Tavalliset sotamiehet eivät tienneet, että jo kymmenen päivää aiemmin ylipäällikkö oli antanut käskyn järjestelmällisestä vetäytymisestä Aunuksesta U-asemaan. He saivat elää hetken kerrallaan, jos pysyivät hengissä. Kenties oli hyväkin, että sitä tietoa ei ollut - se olisi saattanut pistää saappaisiin liikaa vauhtia.
HÄMÄLÄISEN komppania oli vain yksi pieni palanen siinä suuressa vetäytymisoperaatiossa, joka oli käynnissä. JR 45 oli osa 8. Divisioonaa, jonka tuli pitää rintamalinja kasassa Aunuksen kannaksen keskellä. Sen vasemmalla puolella oli peräytymässä 7. Divisioona. Oikealla puolella Laatokan rantakaislalla, jossa vihollisen painopiste oli ollut, olivat 5. Divisioona ja 15. Prikaati. Jälkimmäiset joukot olivat kiertäneet Tuuloksen maihinnousun. Armeijakunnan komentaja, kenraalimajuri Aarne Blick oli antanut vetäytymiskäskyn PSS-asemasta juhannuspäivänä kello 22.10. JR 45 oli pidätellyt vihollista Kotkatjärvellä, ettei se saanut sieltä suoraan Äänislinnaan vievää tietä haltuunsa. Äänis-linnasta luovuttiin yötä vasten 27. kesäkuuta. Näin JR 45:n vetäytyminen saattoi jatkua uudelle puolustuslinjalle Vitelen-Säämäjarven tasalle. Hämäläisen komppanian kohdalla se oli tarkoittanut Varloita. Liikuntasota näytti surkeimmat puolensa. Konepistoolimies Martti Karjalainen oli "saanut jakauksen päähänsä" Kotkatjärvellä. Vaikka haava ei ollut paha, huoltokolonnan kyydissä hän oli vailla hoitoa menehtynyt haavakuumeeseen. Komppania marssi surkeita kinttupolkuja pitkin taaksepäin pysähtyen jatkuvasti taistelemaan.
"Kyllä me marssimme, emme juosseet. Eikä sitä paitsi olisi edes jaksettu juosta. Mukaan annettiin aina kolmen päivän kuivamuona.