SOTAMIES Onni Hämäläinen katseli 11. komppanian uusia, Katitsalammen eteläpuolisia asemia 13. heinäkuuta 1944 Syskyjärvellä U-asemassa.
"Ei ollut kuin siellä täällä vähän kaivettuja juoksuhautoja. Meidän komppanian kohdalla ollut pätkä ylsi polveen saakka." Laatokan koilliskulmalla Pitkärannasta Loimolaan kartalle merkitty U-asema oli saanut nimensä pääsuunnittelijansa ja varustamistöiden johtajansa Yrjö Urton mukaan. Periaatteessa aseman linnoittaminen oli aloitettu joulukuussa 1943. Käytäntö oli ollut toinen. JR 45:n lohko Syskyjärvellä ei sijainnut suoraan idästä länteen kulkeneiden teiden varressa, joten sitä oli linnoitettu vielä huonommin. Parhaat varustukset olivat Uomaassa ja Pitkärannassa. "Kun me sinne tultiin ja huomattiin, minkälaisia ne asemat oli, niin jotkut pojat meinasivat, että tänne ei varmasti jäädä. Jäätiinpä kuitenkin."
TAKANA oli tuskien taival. Jalkaväkirykmentti 45 oli irtautunut asemistaan Syvärin eteläpuolelta Jandebajoelta 18. kesäkuuta. Varmistukset olivat jättäneet juoksuhaudat pari päivää myöhemmin. Kolmas pataljoona ja samalla sen 11. komppania oli käsketty Syvärinkaupungista vielä varmistamaan Paavoilan lohkoa, josta sitten pikakomennuksella marssittiin yksin tein 60 kilometriä yön läpi PSS-asemaan Mäkrijärvelle, vihollisen maataistelukoneiden saattelemana. |