RATSUVÄKIPRIKAATIN sotilas tarkastelee Lehmivaaran motista löytynyttä sapelia.
OMIA haavoittuneita kannetaan halki vaikean korpimaaston vihollisen selustassa Hullarin alueella.

"Hommasivat sitten toisen taistelulähetin, joka huolehti ruokahommista. Tappi piti minut kuitenkin taistelulähettinään. Kai hän ajatteli, että kahvinkeittäjäksi minusta ei ollut, mutta muuten mieheen saattoi luottaa." Ratsuväkiprikaatin vapautti Viipurinlahden taisteluista saksalaisten 122. Divisioona. Lepoa ei kuitenkaan ollut luvassa, vaan tuli käsky pakkautua junaan ja Ilomantsiin.
ILOMANTSIN taisteluiden johtoon määrätty kenraalimajuri Raappana oli Mannerheim-ristin ritari numero 3. Ennen sotia hän oli toiminut itärajan rajavartioston komentajana. Talvisodassa Raappana oli johtanut Pohjois-Karjalan ryhmää, joten Ilomantsin itäosien korpimaat laajoine hillasoineen, pienine järvineen, honkakankaineen ja vaaroineen olivat hänelle tuttuja. Raappana oli johtanut jatkosodan alusta asti 14. Divisioonaa Rukajärvellä, josta hänet saatettiin tähän tehtävään irrottaa.
"Hyökkäys alkaisi peite-sanonnalla 'Nakkari nykäisee klo—".

Airo ilmoitti Raappanalle, että hän saisi Ilomantsiin käyttöönsä Ratsuväkiprikaatin ja yhden rajajääkäripataljoonan (RajaJP3). Se ei ollut paljon - etenkään hyökkäyssodassa. Kun mukaan laskettiin heikossa jamassa oleva Venttiprikaati, puntit vihollisen kanssa olivat suurin piirtein tasan. Airo olisi ollut valmis vahvistamaan Ilomantsin suuntaa vielä 3. Divisioonan joukoilla. Niiden komentaja, kenraalimajuri Aaro Pajari oli valmis lähtemään Melperin lailla. Ajatus oli tyssännyt ylipäällikköön. "Herra kenraali ei siirrä joukkoja pois Kannakselta", marski oli ilmoittanut Airolle.
Raappana tyytyi siihen mitä annettiin ja kävi ammattimiehen tarmolla toimeen 25. heinäkuuta. Omasta divisioonastaan hän irrotti Osasto Partisen, johon kuului kaksi pataljoonaa (Er.P24 ja I/JR 52. Ne saivat käskyn siirtyä Lupasalmelle, josta osasto edelleen jatkaisi korpien läpi etelään. Ratsuväkiprikaati saapui rautateitse Kaltimoon, josta se marssi Ilomantsiin 28. heinäkuuta mennessä.
HYÖKKÄYSSUUNNITELMA syntyi nopeasti, neljässä päivässä. Se oli selkeä, joskaan ei yksinkertainen. Se oli hahmottunut "vaistojen varassa", kuten Raappana myöhemmin luonnehti. Vihollinen lyötäisiin kahdella samanaikaisesti toteutettavalla kaksipuolisella saarrostuksella. Nopeus ja yllättävyys olivat operaation avaimia. Hyökkäys toteutettaisiin kahdessa vaiheessa. Ensiksi eristettäisiin Vellivaaran maastossa oleva vihollisen 175. Divisioona. Samanaikaisesti katkaistaisiin Kuolismaan länsi-puolelle edenneen 289. Divi-sioonan yhteydet Luovejoen sillan kohdalla. Kun eteläinen divisioona olisi lyöty, Ryhmä Raappana keskittäisi voimansa pohjoisen yhtymän tuhoamiseksi. Hyökkäys alkaisi peite-sanonnalla "Nakkari nykäisee klo ---". Ja nykäisy tapahtui heinäkuun viimeisenä päivänä. "Vaaroja siellä vallattiin", Lehtinen kertoo. Hänelle sattui Ilomantsissa erikoinen tapaus. "Olimme taas valtaamassa yhtä mäkeä. Emme kuitenkaan päässeet eteenpäin, tappioita alkoi kertyä. Siinä sitten laskettiin tulipeite suojaamaan meidän vetäytymistämme. Minä siihen nukahdin konia huumaavassa paukkeessa yhden kannon suojiin. Kun heräsin, niin se mäki oli silloin jo vallattu. Menin ilmoittautumaan kornetille. Tappi sanoi, että siinäkös te tulette, minä ehdin ilmoittaa teidät jo kaatuneeksi."