teluvaltteja ei juuri ollut. Kannakselta valtuuskunta lennätettiin Moskovaan. Siellä seurasi viikon tauko, joka huolestutti kotimaassa. Kremlin johtajat hoitivat ensin neuvottelut Romanian kanssa, mutta ehkä suomalaisia myös kypsytettiin odottelulla.
Kun Vjatse Šlav Molotov suvaitsi viimein ottaa suomalaiset vastaan 14. syyskuuta, oli paikalle tultava heti huolimatta Hackzellin halvaantumisesta. Johdon otti väliaikaisesti Walden. Tyyli oli tyly. Suomalaisten ehdotuksiin vastattiin kysymällä, haluatteko mieluummin jatkaa sotaa. Enckellin kaunopuheisista vetoomuksista ei piitattu. "Vae victis" ("voi voitettuja") huudahti jo galli Brennus heittäessään vuonna 390 eaa. miekkansa vaakakuppiin Rooman lunnaita punnittaessa.
Stalin ei keskusteluihin osallistunut, mutta ohjeisti niitä tietenkin tarkasti. Epätoivoiset suomalaiset pohtivat jo Mannerheimin kutsumista Moskovaan vetoamaan suoraan generalissimukseen, mutta tästä luovuttiin. He eivät tavanneet koskaan toisiaan. Sen sijaan Britannian suurlähettiläs Archibal Clark Kerr osallistui istuntoihin ja keskustelut käännettiin hänelle. Kaikkia kohtia hän kommentoi vain sanoin "I totally accept" ("hyväksyn täysin"). Suomalaisten toivo läntisestä tuesta oli siis ollut haavekuva. Toki Stalin salli Suomelle jonkinlaisen itsenäisyyden myös varautuakseen lännen reaktioihin.
Suomalaiset saivat tietää rauhanehdot vasta Moskovassa. Heidän sallittiin sentään tutustua niihin yön yli. Nyt solmittaisiin välirauha, joka käsiteltäisiin uudelleen tulevassa rauhan konferenssissa. Suomessa siihen asetettiin turhia toiveita.
ERITYISEN vaikeina suomalaiset kokivat vaatimuksen saksalaisten internoimisesta, vaikka tämän merkitys on jälkikäteen unohtunut. Lapissa oli 200 000 hyvin aseistettua Saksan sotilasta, joiden poistuminen vaaditusti 15. syyskuuta mennessä oli jo teknisesti mahdotonta. Romanian erillisrauha johti puna-armeijan tuloon maahan ja sen armeijan kääntämiseen Saksaa vastaan. Kävisikö Suomessa samoin? Molotov ahdisteli kysymällä toistuvasti, miten saksalaisten poistuminen etenee.