Ensimmäinen suomalainen ralliammattilainen Rauno Aaltonen naurahtaa hieman, kun häneltä kysyy mielipidettä nykyisestä rallin MM-sarjasta. »Nykyistä MM-sarjaa pitäisi kutsua sprinttirallisariaksi. Koko rallin luonne on muuttunut ihan täysin. Etapit ovat lyhyitä ja ajetaan hyvin rajoitetulla alueella». Aaltonen sanoo. Aaltonen ja toukokuussa 2017 menehtynyt Timo Mäkinen olivat ensimmäisiä ralliajajia, joihin brittilehdet liittivät nimityksen »The Flying Finn», lentävä suomalainen. Pelkästään Aaltosen seikkailuista Itä-Afrikassa saisi koottua paksun kirjan. Aaltosesta tuli Safari-rallin spesialisti. Hän kilpaili Afrikan savanneilla ensimmäisenä suomalaiskuljettajana jo 1962. Aaltonen piti Safari-rallista niin paljon, että hän osallistui yli 5 000 kilometrin pituiseen kilpailuun peräti 23 kertaa ja sijoittui kuutena vuonna toiseksi. Virallista voittoa hän ei saanut suosikkirallistaan koskaan. VUONNA 1981 Aaltonen oli lähes kaksi päivää Safarin voittaja. Kenialaiset nostivat kuitenkin väkisin voittajaksi oman maansa kuljettajan Shekhar Mehtan, joka oli silloin Aaltosen tallikaveri Datsunilla. »Kilpailun organisaatiossa mukana olleet ihmiset olivat lyöneet vetoa Mehtan voitosta. Ensin he totesivat, että rahat menivät hukkaan, mutta keksivät sitten, että hylätään Aaltonen, niin saadaan rahaa», Aaltonen muistelee. »He päättivät hylätä osuuden, jolla Mehta oli menettänyt aikaa jäätyään kiinni jokeen. Sitä osuutta ei muka päässyt läpi, mutta ainoa, joka ei päässyt, oli eräs eteläafrikkalainen Citroen-kuski, joka oli kilpailussa viimeisenä ja valtavan paljon kaikkia muita perässä.» Vuonna 1985 Aaltonen johti Safari-rallia parilla tunnilla, kun kilpailua ei ollut kovinkaan paljon jäljellä. Jo lähes varmalta vaikuttanut Safarin voitto valui silloin käsistä Opel Mantan moottorin hajottua. »Siinä oli sellainen tausta, että Opel lähetti ralliautojensa moottorit aina Cosworthille huolettavaksi Englantiin. Siellä oli ollut viisi moottoria huollettavana, mutta Cosworthilta olivat loppuneet uudet männät. He olivat laittaneet huonompia mäntiä kertomatta siitä Opelille. Yksi huono moottori sattui sitten olemaan minun autossani.» AALTONEN SYNTYI Turussa tammikuun alussa 1938. Hän oli vasta kuusivuotias, kun hänen isänsä August Aaltonen antoi pojalle luvan kokeilla autolla ajamista.

Lopetin ralliautoilun Suomessa 1967, koska täällä ei ryhdytty toimiin salaharjoittelun estämiseksi, Kirjoitin asiasta laajasti lehtiin, olin yhteydessä liittoon ja tein kaikkea muutakin, mutta sitä ei saatu kitkettyä pois.» August Aaltosella oli Turussa polkupyöräliike, joka laajensi toimintaa autoihin ja moottoripyöriin. Hän perusti kilpavenetiimin ja oli myös vahvasti mukana, kun speedwaytä tuotiin uutena lajina Englannista Suomeen. Rauno Aaltosesta kehittyi moottoriurheilussa melkoinen monilahjakkuus. Ei ollut sellaista lajia, missä hän ei olisi menestynyt. Ensimmäiseen moottoriurheilukilpailuunsa hän osallistui veneellä Helsingissä syksyllä 1951. Aaltonen kuului jo 1950-luvulla Suomen parhaimmistoon moottoriveneilyssä, rata-moottoripyöräilyssä, motocrossissa, speed-wayssä, maarata-ajossa ja endurossa. Aaltosta harmittaa vieläkin se, miten hän jäi endurossa ilman Päijänteen ympäriajon voittoa. »Se on yksi elämäni katkerimmista muistoista», Aaltonen tunnustaa. »Hyvinkäällä ennen aika-asemaa oli keltainen lappu, jota ei saanut ylittää. Sitten toimitsija tuli sanomaan, että minun täytyy tulla eteenpäin, koska tie on ummessa. Lähdin sitten eteenpäin, ja minulle kirjoitettiin liian aikainen tuloaika. Aika-aseman johtaja vakuutti, että asia korjataan. Maalissa minulle tultiin kuitenkin kertomaan, ettei sitä voidakaan korjata, koska en ollut tehnyt asiasta protestia. Siksi jäin toiseksi.» Se oli Aaltosen mukaan yksi esimerkki syistä, joiden takia hän lopetti kilpailemisen Suomessa. »Siinä vaiheessa suomalainen moottoriurheilu oli varsin mätää touhua. Se perustui

hyvä veli-periaatteeseen. Kun tunnettiin joku, niin annettiin hänen voittaa, ja tehtiin jotain, jotta se toinen ei voittaisi», Aaltonen tilittää. »Lopetin ralliautoilun Suomessa 1967, koska täällä ei ryhdytty toimiin salaharjoittelun estämiseksi. Kirjoitin asiasta laajasti lehtiin, olin yhteydessä liittoon ja tein kaikkea muutakin, mutta sitä ei saatu kitkettyä pois.» Ruotsin 1950-luvun kuuluisin moottoripyöräkilpailu ajettiin Hedemorassa. Voitto 125-kuutioisten luokassa Ducatilla vuonna 1957 oli kova temppu silloin 19-vuotiaalta Aaltoselta. Se oli ensimmäinen suomalaisvoitto ratamoottoripyöräilyn GP-kilpailussa. »Minun tulkintani on, että kilpailulla oli MM-arvo. Siellä olivat paikalla kaikki maailman parhaat kuskit», Aaltonen sanoo. Kilpaveneilyssä Aaltonen voitti seitsemän Suomen mestaruutta. Hänestä tuli Suomen mestari myös ratamoottoripyöräilyssä, speedwayssä ja maarata-ajossa, mutta vähitellen hän alkoi ajaa aktiivisesti rallia. »Jätin moottoripyöräilyn paljolti siksi, koska pidin sitä vaarallisempana kuin rallia. Tein sen tosin hyvin pitkin hampain. Moottoripyöräily on edelleen yksi hienoimpia lajeja. Moto GP-kilpailut ovat paljon mielenkiintoisempaa seurattavaa kuin vaikkapa formula ykköset.» AALTOSEN RALLIURAN huippuhetket ajoittuvat 1960-luvulle, Hänestä tuli sen vuosikymmenen menestynein rallikuljettaja. Vuonna 1961 Aaltonen voitti Jyväskylän Suurajot ja ensimmäisen kahdesta rallin Suomen mestaruudestaan. Ainoaksi jäänyt voitto »Jyskälässä» tuli isolla Mercedes-Benzillä. »Lähdin kaksi päivää ennen kilpailua kohti Jyväskylää. Ajoin matkan varrella kaksi pikataivalta Tampereen ja Jyväskylän välillä, ja huomasin, että auton pohjapanssari ottaa niin usein kiinni, että se täytyy rakentaa uudestaan», Aaltonen kertoo. »Minulla oli Turussa painavampi panssari, joka sitten lähetettiin linja-autolla Jyväskylään. Se oli järkevä ratkaisu. Ilman panssarin vaihtoa emme olisi päässeet maaliin asti, koska reitillä oli hyvin paljon hyppyreitä.» Aaltosesta tuli ensimmäinen suomalainen rallin ammattilaiskuljettaja, kun hän teki sopimuksen Mercedeksen tehdastallin kanssa 1960-luvun alussa. Kauppakorkeakoulusta valmistunut Aaltonen aikoi ajaa ammattilaisena vain vuoden ja lopettaa sen jälkeen, mutta toisin kävi.

Mercedeksen tallipäällikkö Karl Kling kiinnostui Aaltosesta, kun tämä oli tehdaskuljettajia selvästi nopeampi Ruotsissa ajetussa Keskiyön auringon rallissa. »Oli ihan sattumaa, että päädyin samaan kilpailuun kuin Mercedes-talli. Viikkoa myöhemmin Karl Kling soitti ja kysyi heti, että olisinko kiinnostunut ajamaan tehtaan Mercedeksellä. Vastasin, että olen. Kling sanoi sitten, että hyvä, hanki lentoliput ja tule huomenna Stuttgartiin», Aaltonen muistelee. Mercedes laittoi Aaltosen samaan autoon tallin saksalaistähden Eugen Böhringerin kanssa. Aaltonen ajoi EM-ralleissa sora-erikoiskokeita ja Böhringer suuren osan asvalttipätkistä. Silloin Euroopassa ei vielä ollut rallikuljettajia, jotka olisivat osanneet ajaa todella hyvin sekä soralla että asvaltilla. »Löimme Böhringerin kanssa kättä päälle, että minun vuoroni on olla vuonna 1962 ykköskuljettaja. Sitten sain kirjeen, jossa sanottiin, etten pääsekään ykköskuskiksi.» Aaltonen päätti vaihtaa tallia. »Kun lupausta ei pidetty, päätin soittaa Stuart Turnerille, josta oli juuri tullut BMC:n tallipäällikkö. Sillä tavalla tapahtui siirto Mi-nille.» AALTOSEN uran pahin onnettomuus sattui Monte Carlossa 1962. »Kaadoin Minin aivan viimeisen erikoiskokeen loppukilometreillä. Auto syttyi palamaan, ja olin jonkin aikaa auton sisällä tajuttomana. Siinä olisi voinut käydä huonosti.» Vuonna 1965 Aaltonen voitti Euroopan mestaruuden. Se oli silloin arvokkain mestaruus, jonka rallissa pystyi saavuttamaan. Rallin MM-osakilpailuja alettiin ajaa vasta vuonna 1973. Aaltonen on kilpaillut vaikka kuinka monella automerkillä, mutta erityisesti mies muistetaan saavutuksistaan Minillä. »Minejä ajattanut BMC oli 1960-luvulla sen hetken paras rallitalli maailmassa. Pidin myös erittäin paljon työskentelystä Opelilla sitten myöhemmin 1980-luvulla.» Minin menestyksen salaisuus oli auton erinomainen paketointi. »Mini oli maailman ensimmäinen sarjavalmisteinen auto, jossa oli poikittaismoottori. Se tarkoitti sitä, ettei edessä ollut akselin ylitystä. Jokainen sentti akselin ylitystä hidastaa auton reagointia ohjauspyörän liikkeisiin», Aaltonen selittää. »Auton keveyskin auttoi ja myös se, että Minissä on pyörät ihan kulmissa. Vaikka Mini on pieni, siinä on pitkä akseliväli, joka tekee autosta erittäin vakaan.» Monet pitävät Aaltosen merkittävimpänä yksittäisenä voittona Monte Carlo-rallin ykkössijaa 1967. Hän itse on eri mieltä. »Omassa arvoasteikossani tärkein voitto on ykkössija vuoden 1964 Spa-Sofia-Liege-rallissa Austin Healeyllä. Se ei ollut Suomessa kovin tunnettu kilpailu. Suomessa muistetaan parhaiten se Monte Carlon voitto.»