Noustessaan maanpinnalle laavan magneettiset mineraalit asettuvat maapallon magneettikentän suuntaisesti. Kun kivet jähmettyvät, ne tallentavat kiviaineksen aseman, paikalleen asettumis-suunnan ja magneettisten napojen sijainnin. Joskus magneettiset kivikerrostumat vääntyvät ja poimuttuvat geologisissa tapahtumissa, esim-erkiksi vuorten syntyessä. Näitä tapahtumia voidaan tutkia paleomagnetismin avulla, kun mitataan magneettisten poikkeamien määrä.

Maan historiassa on ollut hetkiä, jolloin magneettiset navat ovat kääntyneet ympäri. Varmasti ei tiedetä, miksi ja miten näin on tapahtunut, mutta tällaisista kääntymisistä on kuitenkin olemassa selvät todisteet. Niitä on käytetty tukemaan merenpohjan laajene-misteoriaa. Tämän teorian mukaan merten keskiselänteet ovat itse asiassa repeämiä — kuoren aukkoja -joista uusi aines purkautuu ylös. Kun aines saavuttaa kuoren pinnan ja veden, se työntää vanhemmat kiviainekset pois selänteeltä. Kun vulkaanisperäinen (ja magneettinen) sula kiviaines jähmettyy, se tallentaa purkaushetkellä vallitsevan magneettisen kentän aseman. Mikäli merenpohja tosiaan laajenee, merenpohjasta pitäisi löytyä merkkejä säännöllisistä magneetti kentän vaihteluista, ja vanhimpien kiviainesten tulisi olla kauimpana meren keskiselänteestä.

Jos merenpohja leviää, silloin manteretkin voivat liikkua — ja tällainen tapahtuma on käynnissä koko maapallolla. Satunnaisista magneettisista vaihteluista on myös se seuraus, että jokaisen muutoksen yhteydessä on hetki, jolloin magneettikenttä on heikko. Tämä ehkäisee Van Alienin kilven toiminnan, joka normaalisti suojaa meitä ulkoavaruudesta saapuvalta vaaralliselta säteilyltä. Muinaiset eliöt ovat monta kertaa olleet alttiina liialliselle säteilylle, millä saattaa olla yhteytensä elämän evoluutioon.