Aallolla ratsastusta. Valtameren aallot vaihtelevat kooltaan pienistäpintaväreistä hirmumyrskyn aikaansaamiin jättiläisaaltoihin. Pyöreäharjaisilla aalloilla voi hyvin harrastaa lainelautaurheilua.
Aallokon kutsusta, myrskyistä ja tuulen tuiverruksesta puhutaan kovin monessa laulussa, useinkin romanttiseen sävyyn. Vaitamerillä romantiikka on kuitenkin kaukana, kun tuuli oikein puhaltaa ja myllertää veden pinnan. Tuuli on useimpien meriaaltojen synnyttäjä, olipa sitten kyseessä kevyen tuulenhenkäilyn aikaansaama veden väreily, todelliset aallot, jotka kymmenien kilometrien tuntinopeudella puhaltava tuuli kohottaa, tai hirmumyrskyn nostattamat jättiläismainingit, jotka kulkeutuvat hyvinkin etäälle. Aaltojen koko määräytyy puhaltavan tuulen nopeuden, kestoajan sekä tuulelle alttiin vedenpinnan laajuuden mukaan. Näistä tekijöistä riippuu meren aaltoilu, myllerrys, joka saavuttaa valtameren etäisimmänkin kolkan.
Rannikkoa vastaan törmäävät aallot tarjoavat esimerkin jatkuvuuden ja liikkeen teoriasta. Häiriintymättömässä aallokossa aallon taajuus määräytyy tuulen voiman perusteella. Mikäli aalto ulottuu pohjaan, kuten tapahtuu rannikolla tai matalikolla, se kohoaa ja kaatuu vasten rannikkoa aivan samoin kuin luistelija, joka hiekkaan luisteltuaan äkisti kaatuu kitkan suurentuessa ja liikkeen kuitenkin yhä jatkuessa eteenpäin.
Kuinka suuriksi aallot voivat kasvaa? Merimiesten ja kalastajien havaintoja ei koskaan voida pitää aivan luotettavina, mutta yksi suurimmista aalloista, joita koskaan on todettu, kohtasi vuonna 1933 Manilasta San Diegoon matkalla olleen amerikkalaisen säiliölaivan.
Tämän Ramapo-nimisen laivan komentaja R. P. Whitemarsh sanoi aluksensa yhdyttäneen »aallon, joka ei kuitenkaan taifuuniaallon tapaan ollut paikallinen, vaan näytti ulottuvan tuhansien kilometrien päähän». Tuulen nopeuden arvioitiin olevan selvästi yli kuusikymmentä solmua, ja Ramapon yli vyörynyt aalto roiskahti reippaasti päämaston märssykorin yläpuolelle. Whitemarsh arvioi aallon korkeudeksi 34 metriä. Nykyisin on mahdollista satelliittien avulla tarkoin mitata aaltojen korkeus samoin kuin avomeren vuoro vesiaallot, joten ennen pitkää saamme täsmällistä tietoa kertomusten ja legendojen sijaan.
Aallot eivät aina törmää rannikkoa vastaan kohtisuorasti. Usein aalto tulee rantaan vinosuunnassa, mutta silloinkin sillä on taipumus kääntyä suoraan kohti rantaa. Kääntyminen ei kuitenkaan ehdi tapahtua kokonaan, ja seurauksena on rannikon suuntaisesti kulkeva, rantaviivaa seuraileva virtaus. Rannikolle tulevat aallot lisäävät tätä virtailua. Palaavat aallot taas saavat aikaan virtauksen rannikolta merelle päin. Tällainen palaava aalto, jonka nopeus voi olla kolmekin kilometriä tunnissa, saattaa helposti yllättää pahaa aavistamattoman uimarin.
Palaavaa tyrskyaaltoa vastaan on jokseenkin turha yrittää uida; parempi on koettaa päästä aallon lävitse tai jopa ratsastaa sen selässä hieman etäämrnäksi rannasta. Ulompana aalto vaimenee, jolloin voi jälleen lähteä uimaan kohden rannikkoa.
Aaltojen nopeus saattaa olla jopa 560 kilometriä tunnissa, ja niiden korkeus voi yltää pariinkymmeneen metriin. Toisinaan aallot aiheuttavat suurta tuhoa. Niinpä maanjäristysten tai tulivuortenpurkausten aikaansaamat tsunamit voivat hetkessä surmata tuhansia ihmisiä.
Taitto: ja web julkaisu: Jari Saarinen
