Vuorovesi on aaltoilua, joka tapahtuu aina joka 12 tunnin ja 25 minuutin kuluttua. Sen aallonpituus on puolet maapallon ympärysmitasta eli 20000 kilometriä.
Tämä määritelmä ei kuitenkaan ole tyhjentävä. Siitä ei selviä, minkä vuoksi joillakin seuduilla vuorokaudessa on kaksi vuoksiaaltoa ja toisilla ainoastaan yksi vuoksiaalto. Määritelmästä ei myöskään käy ilmi, miksi nousuveden eli vuoksen ja lasku veden eli luoteen välinen ero on Meksikonlahdella vain puolisen metriä, mutta Kanadan Atlantin-puoleisella rannikolla yli viisitoista metriä. Vuorovesiaaltojen kiertäessä maapalloa vesi todellisuudessa liikkuu sivusuunnassa, ja tästä syystä vedenpinnan korkeuserot ovat tavallisesti erilaiset mannerten vastakkaisilla puolilla.
Monet vuorovesi-ilmiön varhaisimmista selityksistä olivat perin alkeellisia: esimerkiksi uskottiin, että vuorovesi on maapallon hengitystä tai suonensykintää. Muinaiset kreikkalaiset kuitenkin totesivat vuoroveden ja kuun välisen yhteyden, mutta eivät sentään pystyneet selvittämään syytä ja seurausta. Vaikka runoilija John Donne esittikin järkevän selityksen ilmiölle jo vuonna 1618, oikean teorian lopullinen vahvistus saatiin vasta, kun Isaac Newton muotoili painovoimateoriansa. Nykyisin tiedämme, että kuu vetää puoleensa valtamerien vettä ja että aurinko vaikuttaa samaan tapaan. Koska aurinko kuitenkin on paljon kauempana maapallosta kuin kuu, sen vetovoima on kuun vaikutusta selvästi vähäisempi. Toisin ajoin auringon vetovoima täydentää kuun vetovoimaa; toisinaan aurinko ja kuu taas vaikuttavat toisiaan vastaan.
Näin syntyy vuoroin tulvavuoksi, vuoroin vajaavuoksi. Tämäkään selitys ei kuitenkaan tyhjentävästi selvitä vuoroveden erikoisuuksia eikä sen vaikutusta eläviin olioihin. Ilmiöön liittyviä lisätekijöitä ovat maapallon pyörimisliike, meren pohjamuodot, rantaviivan muoto sekä veden syvyys.
Vuorovesi-ilmiötä tutkitaan nykyisin tietokoneiden avulla. Käytännössä tarvittavat vuoro-vesiennusteet perustuvat kuitenkin yhä entiseen tapaan päivittäiseen, vuodesta toiseen jatkuvaan havainnointiin. Tällainen havainnointi on mahdollistanut satamien rakentamisen alueille, joissa vuoroveden korkeus on kuusi metriä, auttanut kalastajia saamaan selville, milloin ja missä tietyn kalan pyydystäminen käy parhaiten sekä helpottanut laiva- ja lautta-aikataulujen laatimisen vuorovesivaihteluja vastaaviksi.
Vuoroveden jatkuva liikehdintä saattaa synnyttää virtauksia, jotka tuovat syvänmeren vettä pinnalle. Rannikkomerissä tai kapeissa salmissa vuorovesivirtailut voivat olla niin voimakkaita, että ne vaarantavat merenkulun. Avomerellä vuorovesivirtailu on suhteellisen vähäistä, mutta rannikoilla sen voima on riittävä puhdistamaan satamia. Virran mukana kulkee nimittäin suuria sedimenttimääriä, ja näin satamaa ei tarvitse ruopata. Nämä sedimentit saattavat kuitenkin kasautua johonkin toiseen paikkaan tukkien salmia ja laivaväyliä. Vuorovesi-ilmiö on paljon enemmän kuin pelkästään tieteellinen erikoisuus. Vuorovesi vaikuttaa nimittäin suoranaisesti jokaisen satama-mestarin ja valtamerimatkustajan päivittäiseen elämään; yhtä hyvin kalastajien kuin rannikko-kiinteistöjen omistajienkin on otettava se huomioon. Epäsuorasti päivittäinen vuorovesi ulottaa vaikutuksensa kaikkien rannikkoseutujen asukkaiden elämään.
Elämää vuoroveden tahdissa. Vuorovesirytmi on niin säännöllistä, että merieläimet ovat sopeuttaneet elämäntapansa vuoksen ja luoteen mukaisesti. Nämä simpukat ja hanhenkaulat etsivät ravintoa vuoksen aikana, mutta sulkevat tarkoin kuorensa pysyäkseen kosteina, kun vesi laskee luoteen tullessa.
Taitto: ja web julkaisu: Jari Saarinen
