Napaseutujen kierto. Liikkuessaan napoja kohti merivesi muuttuu painavammaksi, koska lämpötila alenee ja tiheys kasvaa. Tämän seurauksena vesimassat siirtyvät alaspäin kohti pohjaa.
Meren eliöt tukehtuisivat, mikäli niiden käyttämät happivarastot eivät uusiutuisi. Hapen uusiutuminen tapahtuu pinnan lähellä, jossa veteen liuenneen kaasun osapaine pyrkii yhtä suureksi kuin hapen osapaine ilmassa. Liuennut happi kulkeutuu kautta valtameren, kun runsaasti happea sisältävät napamaiden — erikoisesti Antarktiksen alueen — viileät vedet vajoavat ja virtaavat hitaasti syvänteiden pohjaa pitkin.
Syvänmeren vesien liikettä, joka alkujaan aiheutuu veden lämpötila- ja suolapitoisuuseroista, sanotaan termohaliinikierroksi. Tämän kierron periaate on varsin yksinkertainen. Lämmetessään vesi laajenee ja kohoaa.
Lämmin vesi työntää tieltään kylmemmän veden, joka tiheämpänä vajoaa. Myös lisääntynyt suolapitoisuus suurentaa tiheyttä ja näin edistää veden vajoamista leveyksillä, joilla tapahtuu jäätymistä. Jää nimittäin on alkujaan suolatonta, sillä suola erottuu meriveden kiteytyessä, ja tämä erottuminen lisää alueen veden suolaisuutta.
Antarktiksen alueella tiheä, kylmä vesi vajoaa ja virtailee hitaasti kohti pohjoista. Tämä liike on niin selväpiirteistä ja virtaava vesi siinä määrin ominaisuuksiltaan luonteenomaista, että näille laajoille kylmän napaveden massoille on annettu omat nimensä, kuten Antarktiksen pohjavesi, Antarktiksen välivesikerros ja Pohjois-Atlantin syvävesi.
Antarktiksen pohjavesi, jonka tiheys on suurimpia, mitä valtamerissä tavataan, liikkuu hyvin hitaasti kohti pohjoista pohjaa pitkin. Tiheydeltään pienempi Antarktiksen välivesikerros kulkee samoin pohjoiseen, mutta suunnilleen 800—1600 metrin syvyydessä. Näiden verkkaan liikkuvien vesimassojen kulkua estävät vedenalaiset vuoristot ja harjanteet, erityisesti keskisen Atlantin alueella.
Atlantilla pohjoinen syvävesi on todettavissa niinkin kaukana etelässä kuin antarktisen konvergenssin alueella, jossa tämä pohjoinen vesi sekoittuu eteläistä napa-aluetta kiertävään virtailuun.
Antarktinen välivesi puolestaan työntyy pohjoisessa Länsi-Intian seudulle saakka. Muualla on vallitsevana Antarktiksen pohjavesi, joka ulottuu Tyynenmeren koillisosaan saakka. Pohjoisen jäämeren syvänveden virtailuja rajoittavat manteret, saaristot ja merenpohjan muodot.
Termohaliinikierto on erittäin hidas tapahtuma. Tässä pohjavedessä suoritetut radioaktiiviset mittaukset osoittavat, että Atlantilla vesi voi olla 400 vuotta ja Tyynellämerellä 1500 vuotta vanhaa. Vaikka kierto onkin näin hidasta, lopulta pohjavesi joka tapauksessa joutuu jälleen pintaan ja kosketuksiin ilmakehän kanssa.
| Meren vesimassat. Tämä kuva esittää joitakin antarktisen alueen vesikerrostumia. Kerrostuneisuus aiheutuu tiheyseroista, jotka johtuvat lämpötilasta ja suolapitoisuudesta. |  |
Taitto: ja web julkaisu: Jari Saarinen
