Vuorovaikutusta. Meri vaikuttaa tuuliin lämmittämällä, viilentämällä ja kosteuttamalla ilmaa.
Rajutuuli ei tuo tullessaan mitään hyvää, mutta vaikuttaa joka tapauksessa valtamereen. Ilmakehän ja valtameren välisessä vuorovaikutuksessa on vaikea erottaa syytä ja seurausta. Siten esimerkiksi tuuli vaikuttaa meriveden kiertoliikkeisiin synnyttämällä aaltoilua, sekoittamalla pintavettä sekä jäähdyttämällä haihtumisen seurauksena veden pintaa. Meri puolestaan lämmittää, jäähdyttää tai kosteuttaa ilmaa ja ohjaa täten sen liikkeitä, jotka taas vaikuttavat mereen välittömästi tai myöhemmin jossakin muualla.
Ilma kiertää aivan samaan tapaan kuin vesikin. Päiväntasaajan lämmin ilma kohoaa, koska se on lämmennyt ja laajentunut. Seurauksena on matalan alue, jonne viileämpi ja tiheämpi ilma virtaa. Veden tavoin myös ilma jäähtyy, laajenee ja vajoaa ylemmillä leveyksillä. Maapallon pyörimisliike monimutkaistaa sekä ilman että veden kiertoja. Tasaisen kierron sijasta nämä virtailut kääntyvät pohjoisella pallonpuoliskolla oikeaan ja eteläisellä pallonpuoliskolla vasempaan. Ilmiö tunnetaan coriolisvoimana. Nimensä se on saanut keksijästään, 1800-luvulla eläneestä ranskalaisesta matemaatikosta.
Coriolisvoiman vaikutuksesta ilma — sen sijaan että se kohoaisi ja virtaisi suoraan pohjoiseen ja laskeutuisi ja virtaisi takaisin etelään — pyrkii kiertämään elliptisesti, pohjois- ja etelä- suunnasta poiketen. Näin esimerkiksi päiväntasaajasta pohjoiseen kohoava ilma kääntyy oikeaan ja laskeutuu itään päin siitä kohdasta, jossa se alkujaan oli lämmennyt. Myös kun viilennyt ilma palaa päiväntasaajalle, se kääntyy oikeaan. Tuloksena on pohjoisesta puhaltava tuuli, joka kaartuu kohti länttä ja jota sanotaan koillispasaatiksi. Samantapainen kiertosysteemi muodostuu navoilla, joilla ilma lämpenee, laajenee ja kohoaa, jäähtyy jälleen, muuttuu tiheämmäksi ja laskeutuu; kaikki tämä tapahtuu maapallon pyörimisen vaikutuksesta. Näiden ellipsinmuotoisten trooppisten ja polaaristen ilmasolujen välissä on poikkeavasti käyttäytyvä ilmasolu. Se toimii vaihdepyörän tavoin kiertäen päinvastaiseen suuntaan. Tämä ilmavirta puhaltaa alas laskeutuvana trooppisena virtauksena, mutta virtaa tämän jälkeen pohjoiseen kohotakseen napaseutujen ilmasojen virtauksena tämän kiertoa täydentäen. Coriolisvoima vaikuttaa tietenkin tähänkin virtaukseen, ja näin muodostuu vallitsevien länsituulten alue. Joka kerran, kun nämä liikkuvan ilman solut joutuvat kosketuksiin toistensa kanssa, lämpöä siirtyy lämpimämmästä kylmempään ilmamassaan.
Maan pinnalla tämä ilmakehän kiertoliike tuntuu tuulina, jotka napaseuduilla ovat pääasiassa idänpuoleisia, lauhkeassa vyöhykkeessä pääasiassa lännenpuoleisia ja tropiikissa pasaatituulia (siis idänpuoleisia). Koska päiväntasaajalla ilma kohoaa, siellä ei sanottavammin tuule. Valtamerillä tätä päiväntasaajan seudun tuuletonta aluetta sanotaan päiväntasaajan tyveneksi. Purjelaivojen aikakaudella alukset joutuivat siellä usein pitkäänkin odottamaan tuulta, joka veisi ne jälleen jatkuvasti puhaltavien pasaatituulien työnnettäviksi.
Vailla voimaa. Merimetsot pitävät majapaikkanaan purjealusta, joka odottelee voimakkaampaa tuulta.
Taitto: ja web julkaisu: Jari Saarinen
