Vaahteralla on epäsäännöllinen paalujuuri, joka haarautuu usein jo lähellä puun tyveä useaksi sivujuureksi. Pinnanmyötäisiä vaakajuuria on vähän. Juuristolla on heikko juurienergia.

Isot 3-5-halkoiset lehdet puhkeavat toukokuussa kukinnan alettua. Ruska-asusta tulee heleän keltainen tai oranssinpunainen sateisenakin syksynä. Hunajalle tuoksuvat vihertävän keltaiset kukinnot houkuttelevat keväällä runsaasti kimalaisia ja muita hyönteisiä. Emit kasvavat pian terälehtien varistua siivellisiksi lohkohedelmiksi, (edellisellä sivulla kuvassa kevätasuinen metsävaahtera näkyy.) jotka jäävät kuivuneina kiinni oksiin pitkälle talveen.

Kirjovaahtera 'Drummondii' on kellanvalkokirjavalehtinen lajike, joka menestyy vain lämpimillä paikoilla Etelä-Suomessa vyöhykkeillä I-III. Se kasvaa hitaammin ja jää yleensä puolet matalammaksi kuin vihreälehtinen perusmuoto.

Hurmevaahtera 'Faassen's Black' menestyy myös vyöhykkeillä I-III ja erottuu maisemassa maksanpunaisena. Kukintokin on punainen keltaisia terälehtiä lukuun ottamatta. Puu on noin 12 m korkea.

Pallovaahtera 'Globosum' on hyvin tiheäoksainen lajike, jonka latvus tulee leveäksi ja litteän pallomaiseksi. Lajike voi menestyä III-vyöhykkeellä saakka erityisen lämpimillä kasvupaikoilla.

Verivaahtera 'Schwedleri' poikkeaa hurmevaahterasta siten, että punaiset lehdet vihertyvät syksyä kohti. Puu tulee noin 12 metriä korkeaksi. Menestymisvyöhykkeet I-IV.

Acer negundo - saarnivaahtera (asklönn)
I-IV 10 m x 5 m A-PvTuo-Kos Ra+++

Pohjoisamerikkalainen saarnivaahtera on saanut nimensä lehdistä, jotka muistuttavat saarnea. Harvaoksainen ja leveälatvainen laji soveltuu parhaiten puistopuuksi. Pohjois-Amerikassa sitä istutetaan paikoille, joihin halutaan nopeasti vihreyttä tai suojapuustoksi hitaammin kehittyville, mutta pitkäikäisemmille puille.

Saarnivaahtera sietää hyvin kaupunginilmastoa, mutta oksat katkeilevat melko helposti tuulessa. Alkuperäisellä levinneisyysalueellaan saarnivaahtera kasvaa pioneeripuuna soiden reunamilla sekä jokien ja järvien rannoilla. Se sietää korkealla olevaa pohjavettä sekä toisaalta ihmeen hyvin kuivuutta. Sen keskimääräiseksi eliniäksi Suomessa on arvioitu 50 vuotta.

Saarnivaahtera leikataan kuten metsävaahtera. Hyvin nopeakasvuinen saarnivaahtera tulee harvoin 10 metriä korkeammaksi. Epäsäännöllisen muotoisesta latvuksesta kehittyy leveä ja helposti monihaarainen. Vanhan puun oksat riippuvat hieman. Nuorten kasvainten väri vaihtelee paljon: se voi olla nuorena vihreä tai harmahtava, vanhana tumman harmaanruskea. Runko on usein lenko ja muhkurainen, puuaines haurasta ja kevyttä. Juuristo on laaja ja syvä.

Myöhään puhkeavat lehdet ovat keskimäärin viisilehdykkäiset ja päätöpariset. Keltainen ruskaväri kehittyy melko aikaisin syksyllä. Kaksikotisen saarnivaahteran pitkät riippuvat emikukinnot erottuvat hyvin kukinta-aikaan, joka kestää toukokuun loppupuolelta kesäkuun alkuun. Hedekukinto on tiheä huiskilo. Lenninsiivelliset vaaleanruskeat lohkohedelmät riippuvat oksilla usein vielä kevättalvellakin.

Kirjovaahtera kuva. ornamental-trees.co.uk

Saarnivaahtera Kuva. mustila.fi

Saarnivaahtera Kuva. plants.ces.ncsu.edu