- Alnus glutinosa - tervaleppä (klibbal)
I-VI 15-20 m x 8-12 m A-Pv Tuo-Mär Ra++(+) Hu+

Yleisenä luonnossamme kasvava tervaleppä sopii kasvupaikoille, missä sen juuret ulottuvat pohjaveteen. Se viihtyy parhaiten runsasravinteisilla rannoilla, tulvamailla ja kosteikoissa, mutta menestyy kuivemmillakin paikoilla ja sietää suolaista vettä. Puu sitoo maan tehokkaasti ja parantaa kasvualustaa nopeasti maatuvien, typpipitoisten lehtien ansiosta. Vanhan puun mutkainen oksisto tuo mieleen tammen.
Tervaleppä kasvaa kuitenkin paljon nopeammin kuin tammi. Tuulenkestävyys on erittäin hyvä syvän juuriston ansiosta. Puu sietää hyvin ilman epäpuhtauksia, erityisesti fluoriyhdisteitä ja rikkidioksidia. Taimet ovat aluksi hallanarkoja, joten verhopuusto voi olla tarpeen. Puu sietää hyvin leikkausta, mutta sitä ei yleensä tarvitse muotoilla.

Tervaleppä tulee yleensä noin 15 m korkeaksi, mutta Suomen korkeimmat yksilöt ovat noin 30—metrisiä. Kupera latvus karsiutuu herkästi ja vanhoilla puilla se on usein tupsumainen. Puu varttuu taimiasteella ensimmäiset vuodet suhteellisen hitaasti, mutta sitten se kasvaa erityisen nopeasti 30-vuotiaaksi asti. Lyhytikäinen tervaleppä elää sopivalla kasvupaikalla istutettuna keskimäärin 90 vuotta ja enintään 120—150 vuotta.

Runko on tumma, rosoinen ja vahva. Kestävyys runkovaurioita vastaan on kohtalainen ja parempi kuin vaikkapa koivulla. Vanhan tervalepän mutkikas tumma oksisto tuo mieleen tammen. Pääosa juuristosta (70—90 %) on vertikaalijuuria. Horisontaalijuuret ovat lyhyet. Vanhojen puiden voimakkaat juuret tunkeutuvat jopa 2—2,5 metrin syvyyteen kovaan maahan. Juuret yhteyttävät ilmakehän typpeä symbioosissa Actinomyces alni -sienen kanssa. Toisaalta juuristo ei siedä maan täyttöä. Tervaleppä uusiutuu hyvin kantovesoista, mutta sillä ei ole harmaalepälle tyypillisiä juurivesoja.

Tylppä- tai lanttokärkiset, kiiltävät lehdet varisevat syksyllä vihreinä. Pitkät riippuvat hedenorkot avautuvat tavallisesti huhtikuussa ja vapauttavat keltaisen siitepölynsä. Perälliset eminorkot kehittyvät vihreiksi, myöhemmin tummanruskeiksi "kävyiksi".

- Alnus glutinosa f. gibberosa –muhkuratervaleppä

Muhkuratervalepän runko on tiheään muhkurainen. Lajikenimeltään 'Sääksmäki' löytöpaikkansa mukaan.

Alnus glutinosa 'Laciniata' -sulkatervaleppä (flikbladig klibbal)

Lehtilapa on parihalkoinen, liuskat pitkäsuippuiset ja ehytlaitaiset tai liuskan tyvenpuoleinen laita on hampainen. Lehti muistuttaa hyvin paljon vastaavaa harmaalepän muunnosta, mutta se on päältä kiiltävä. Puu jää tavallisesti matalammaksi kuin perusmuoto. Vyöhykkeet I—V?

- Alnus glutinosa f. pyramidalis -pilaritervaleppä (pelarklibbal)

Ulkomaiset pilari tervalepät ovat yleensä Pyramidalis-lajiketta, kun taas kotimaisen kannan nimi on 'Sakari'. Professori Sakari Saarnijoki suoritti ristipölytyksiä Kotkasta löydetyillä pilaritervalepillä, ja jälkeläisistä valittiin kapea-kasvuisimmat yksilöt lisäykseen Sakari-lajikenimellä. Pilari-tervalepästä tulee 10—15 m korkea. Saarnijoen Sammattiin istuttamista pilaritervalepistä paksuin on 90 cm rungon ympärysmitaltaan ja 16 m korkea. Jäykät oksat kasvavat lähes suoraan ylöspäin. Latvuksesta tulee vain 2—4 m leveä.

- Alnus glutinosa f. quercifolia –tammenlehtileppä

Tammenlehteä muistuttava lehtilapa on 6—12 cm pitkä, parihalkoinen ja laidaltaan epäsäännöllisen isohampainen. Tätä harvinaista tervalepän muotoa on löydetty Suomesta useilta paikkakunnilta Etelä-Savoa ja Pohjois-Hämettä myöden.

Tervaleppä 16m. Ja
Pilaritervaleppä 10m.

Tammenlehtileppä kuva. harviala.fi

Muhkuratervaleppä kuva. kpedu.fi

Muhkura tervalepän kuva.