Fraxinus pennsylvanica - punasaarni (rödask)
I-IV 15 m x 6 m A-Pv Tuo-Kos Ra+++ Ca+ Hu+

Kuten em. lehtosaarni, mutta runko on punaruskea, silmut ruskeat ja lehti 2—3-parinen. Lehtosaarnella puolestaan on mustat silmut ja 4—7-pariset lehdet. Punasaarnen on arvioitu elävän Suomessa keskimäärin 100 vuotta.

Juglans - jalopähkinät (valnöt) I-III(IV)
6-10 m x 5-8 m A Tuo Ra+++ Hu+

Leveälatvaiset jalopähkinät kukkivat keväällä jo ennen lehtisilmujen avautumista. Hedekukinto on vihreä riippuva norkko, kun taas pienempi röyhymäinen emikukinto sijaitsee sen yläpuolella. Lehdet puhkeavat vasta kesäkuun alussa, ja niistä isoimmat tulevat puoli metriä pitkiksi. Puu kannattaa istuttaa suojaiselle paikalle, jotta pitkät lehtiruodit eivät murru tuulessa. Kasvupaikan tulee olla aurinkoinen, kosteahko ja runsasravinteinen. Jalopähkinät eivät kaipaa erityistä hoitoa eikä niitä tarvitse leikata, sillä runko lahoaa helposti. Niiden eliniäksi tulee Suomessa keskimäärin 80 vuotta.

Syksyllä kypsyviä pähkinöitä voi syödä, mutta maussa ei ole kehumista. Pihkalle tuoksuvat, tahmeapintaiset hedelmät maistuvat kylläkin oraville, joista tulee tietämättään metsänistuttajia, kun ne unohtavat osan saaliistaan maahan. Kun pehmeän hedelmälihan alta paljastuvan kovan pähkinän upottaa multaan syksyllä, se itää helposti seuraavana keväänä.

Jalopähkinälajit erottuvat parhaiten hedelmien perusteella. Japaninjalopahkinällä (Juglans ailanthifolii) on pitkittäin kaksiharjuiset, lähes sileät hedelmät. Sitä viljellään meillä eniten. Istutettuja, puiksi kehittyneitä yksilöitä tavataan Pohjois-Karjalassakin.

Amerikanjalopähkinä (Juglans cinerez) on pysty- ja ohutoksaisempi kuin edellä mainittu japaninjalopähkinä. Pitkulaisessa hedelmässä on neljä harjua. Keväthalloille arka mantsurianjalopähkinä (Juglans mandschurica) menestyy suotuisilla paikoilla Etelä-Suomessa. Pähkinät ovat kahdeksanharjuiset.

Riippasaarni. Kuva. laarimaki.fi

Punasaarni kuva. specialitytrees.com.au

Jalopähkinän hedelmä. Kuva. wikibedia