— Tilia – lehmukset

Lehmukset ovat katualueiden yleisimpiä puita, sillä ne sietävät melko hyvin ympäristömyrkkyjä, sitovat tehokkaasti hiukkasjakoisia epäpuhtauksia ja suojaavat melulta.

Latvus antaa varjoa paljon. Kohtuudella tuulta kestävät lehmus-lajit sietävät myös maantäyttöä. Käyttöä rajoittavat vain arkuus tiesuolalle ja lehmuskirvojen erittämä mesikaste, jonka vuoksi lehmuksia ei kannata istuttaa pysäköintipaikoille. Myös puistonpenkit sijoitetaan pois puiden latvusten alta. Puisto- ja isolehtilehmus ovat alttiimpia kirvoille, mutta runsaina kirvakesinä kirvoja esiintyy lähes kaikissa lehmuksissa. Myös kuivuus ja puiden huonokuntoisuus altistavat puut kirvoille.

Puita on vaivannut Etelä-Suomessa lehmusetanainen (Caliroa annulipes), jonka toukat syövät lehden yläpinnan niin, että puun latvus muuttuu ruskeaksi kesken kasvukauden. Otus aiheuttaa eniten tuhoa metsälehmukselle. Sitä torjutaan mm. malationi- ja dimetoaattivalmisteilla ensimmäisten toukkien ilmaannuttua. Ruiskutus kannattaa tehdä, sillä tuhot ovat toistuneet vuosittain eikä luontaisia vihollisia näytä ilmaantuneen.

Lehmusten vegetatiivinen uusiutumiskyky on erinomainen. Ne sietävät oksien voimakasta leikkausta ja jälkijuuria voi kasvaa rungostakin.

Puut menestyvät sekä auringossa että syvässä varjossa. Ne ovat melko vaatimattomia kasvualustan suhteen, mutta viihtyvät parhaiten ravinteikkaassa, tuoreessa maassa. Juuristo ei siedä seisovaa vettä.

Lehmuksista tulee isoja pitkäikäisiä puita. Ne kasvavat ensimmäisinä vuosikymmeninä melko hitaasti, mutta kasvu nopeutuu jatkuvasti noin 60 vuoden ikään. Lopullisen korkeus saavutetaan noin 150-vuotiaana. Lehmukset elävät keskimäärin tuoreimman arvion mukaan Suomessa keskimäärin 200 vuotta kaupunkipuistoissa, etelämpänä 250 vuotta.

Paksukuorinen runko kestää hyvin kolhuja. Joidenkin lehmusten runkoon syntyy silmustopahkoja, joista kasvaa runsaasti vesoja. Syytä muhkuroiden syntyyn ei tiedetä varmasti, mutta syyksi epäillään mm. perinnöllistä taipumusta, jaloosan ja perusrungon yhteensopimattomuutta sekä runsasta leikkaamista. Lehmukset voivat vesoa myös tyveltä.

Juuristo on vahva, pinnanläheinen ja tiheä, minkä vuoksi puita voi siirtää suurinakin. Nuorena lehmuksilla voi olla paalujuuri. melko vähän happea tarvitseva juuristo voi kasvaa vähän yli metrin syvyyteen ihanteellisissa oloissa.

Kukinnot ovat vaalean keltavihreitä, tuoksuvia kaksi-haaraviuhkoja. Lehmukset ovat hyviä hunajakasveja, mutta mesi voi olla myrkyllistä erityisesti kimalaisille. Hedelmät ovat pieniä ja pähkylämäisiä.
Lehmukset risteytyvät herkästi. Tunnistaminen on hyvin vaikeaa, sillä määritykseen käytettävät lehtien karva-tuntomerkit ovat luotettavia vain kukinnan ja hedelmien kypsymisen välillä.

Malmin hautausmaalta, Lehmuskuja. pekkakononen.wordpress.com

Lehmuksen lehdet, ja siemenet. barcham.co.uk