Armeijakunta jatkoi rynnistystään jo neljättä päivää. Hieman 3. Prikaati joutui ottamaan taka-askelia, mutta se sai omilla voimillaan vihollisen jälleen pysäytetyksi.
VIHOLLINEN toi etulinjaan jatkuvasti tuoreita voimia. Suomalaisten tilanne alkoi käydä yhä epäedullisemmaksi. Näin Karjalan armeijan komentaja, kenraaliluutnantti Lennart Oesch päätti 29. kesäkuuta keskeyttää omat hyökkäykset ja oikaista rintamalinjan. Vastapuolella Leningradin Rintaman komentaja, Neuvostoliiton marsalkka Leonid Govorov tuli siihen tulokseen, ettei 21. Armeijan läpimurto Ihantalassa ollut enää todennäköinen. Hän käski käynnistää hyökkäykset molemmin puolin Viipurin-lahdella ja Vuosalmella. Niihin Govorovilla oli asettaa omat armeijansa, se ei muuttanut 21. Armeijan tehtävää Ihantalassa. Jos suomalaisten puolustus oli raivoisaa, niin yhtä raivoisa oli hyökkääjän yritys. Suomalaiset vetäytyivät jatkuvasti taistellen uudelle pääpuolustuslinjalle, jonne joukot olivat ehtineet kesäkuun 29. päivän aamuun mennessä. Viimeisenä sinne saapui suurtaistelussa koko ajan tulessa ollut ja kovia tappioita kärsinyt Jalkaväkirykmentti 6. Vihollisen taittama VKT-linjan murtoalue oli seitsemän kilometriä leveä ja syvä. Vaikka taistelut riehuivat samassa mitassa vielä päiväkausia, näistä asemista suomalaiset eivät enää lähteneet. Saatiin panssarinyrkkejä. Suomalaisten tykistössä alkoi olla Ihantalassa voimaa, ja vihollisen hyökkäykset hajotettiin ennen pitkää keskitetyllä tulella läh-töasetelmiinsa. "Vihollinen makasi siellä kivien keskellä. Kun ammutaan minuutin ajan yhteen paikkaan, tuho on valtava.

Katselin sitä kaukoputkella. Ilmassa lensi miesten ruumiinosia, ja mantteleita leijui alaspäin. Ja oli valtava pölypilvi. Kova huuto ja valitus alkoi heti, se tuntui pahalta. Osa meni kertaheitolla", tykistön vänrikki Koski kertoi. Kahdentoista raivoisan taistelupäivän jälkeen vihollisen tuli alkoi laantua. Sitten sen nähtiin alkavan kaivautua asemiinsa. Ihantalan ihme oli tapahtunut. Suomalaiset olivat ottaneet äärimmäisen uhrauksin ja ponnistuksin komean torjuntavoiton, mutta oli siitä joka puolella maksettu kovaa hintaakin.
"...Siilonko me mentiin Juustilasta, niin meijän joukkueen vahvuus oli 43 ja sitten kun me peräännyttiin siellä Muro-kalliolle sieltä Kärstilänjärveltä, niin meitä oli joukkueessa seittemän jälellä", muistelii Jalkaväkirykmentti 50:n riveissä taistellut korpraali Ilmari Mattila.

Osa kuvasta sewuraavalla sivulla.