Tykistö ratkaisuroolissa

HÄLYTYS on annettu, pikakiväärimies juoksee asemaan.

TYKISTÖN tarkastaja, kenraalimajuri Vilho Nenonen.

SUOMEN tykistö pystyi Ihantalassa 30. kesäkuuta - 7. heinäkuuta 1944 keskittämään seitsemän neliökilometrin laajuisella painopistealueella 21 patteriston ja yhden järeän patterin tulen yhteen maaliin. Tämä tarkoitti yhteensä 247 tykin tulivoimaa. Kun puna-armeijalaisten niskaan lisäksi satoi ilmapommeja, monet hyökkäys-keskitykset hajosivat ennen kuin ne ehtivät lähteä liikkeelle kohti suomalaisen jalkaväen asemia. Tällä oli suuri merkitys Suomea kohti suuntautuneen Neuvostoliiton hyökkäyksen taltuttamisessa. Suomen tykistö ampui taistelussa arviolta 56000 laukausta. Vastaavasi Neuvostoliiton putket syytivät ilmaan yli 80 000 laukausta. Tärkeä tekijä Suomen epäsuoran tulen tehokkuuden takana oli matemaattisesti lahjakas kenraali Vilho Nenonen. Hän oli keisarillisen Venäjän armeijassa oppinsa saanut tykistöupseeri, joka kehitti aselajia Suomessa pitkäjänteisesti. Nenonen muun muassa toi kranaatiheittimet Suomen armeijaan ja kehitti ilmavalokuvausta. Eräänä kevättalven päivänä vuonna 1943 Nenosen puheille oli saapunut Maaselän suunnan tykistökomentaja eversti Eino Honko, joka esitteli hänelle korjausmuuntimen.

Sen oli kehittänyt hänen alaisensa, ampumakoulussa opettajana toiminut Unto Petäjä. Korjausmuuntimesta tuli Suomen tykistön salainen ase. Se määrättiin otettavaksi käyttöön saman vuoden heinä-kuussa, eikä siitä sodan aikana kerrottu edes saksalaisille.
Tykistön tulenjohto perustui liikkuvaan tulenjohtajaan, joka ohjasi patterien tulta etumaastosta. Korjausmuuntimen avulla tulenjohtajan oli mahdollista ohjata tykkitulta tietämättä patterien sijaintia, mikä oli suuri etu, sillä useiden pattereiden tuli voitiin nopeasti kohdistaa pienelle alueelle. Minkään muun maan tykistö ei vuonna 1944 pystynyt saman-laiseen tehokkuuteen, muualla maailmassa vastaavanlaisia tulenjohtojärjestelmiä kehitettiin vasta toisen maailmansodan jälkeen.