Sitahistoria - 1944 -Torjuntavoitto

lähettiläs Georg Gripenberg -kabinettisihteeri Erik Boheman - Alexandra Kollontai. Vastaus saatiin 23. kesäkuuta: Suomea vaadittiin "antautumaan ja pyytämään rauhaa", minkä jälkeen "on Moskova valmis ottamaan Suomen valtuuskunnan vastaan".
Viestin tulkinnasta on kiistelty jatkuvasti. Kun 22-vuotiaana syksyllä 1964 väitin Uuden Suomen pääkirjoituksessa Neuvostoliiton vaatineen ehdotonta antautumista, päätoimittaja Pentti Poukka sai heti Tehtaankadulta soiton, jossa näkemys kiistettiin. Kollontai olikin pehmentänyt viestiä väittämällä, että kysymys olisi aselevosta, jonka jälkeen ehdoista voisi vielä neuvotella. Ehdoton antautuminen oli Winston Churchillin ja Franklin D. Rooseveltin Saksalle 1943 asettama vaatimus, jonka viisautta on pohdittu. Ilmeisesti vaatimus lujitti saksalaisten taistelutahtoa. Stalin ei samalla tavalla kokenut vaatimusta omakseen, vaikka oli siihen yhtynyt.
”Kollontain tarjoukseen ei edes vastattu. Suomessa vaatimus tulkittiin joka tapauksessa ehdottomana antautumisena eli alistumisena vihollisen saneluun. Kollontain pehmentelyjä oli opittu epäilemään talvisodasta alkaen, mutta ruotsalaisiin ne upposivat.
Kuitenkin muun muassa Tanner ja Ryti olivat valmiit lähettämään Moskovaan valtuuskunnan. Sen sijaan Linkomiehen mielestä vihollinen oli ensin pysäytettävä oman neuvotteluaseman vahvistamiseksi. Horjuttuaan tapansa mukaan Mannerheim asettui samalle kannalle. Kollontain tarjoukseen ei siis edes vastattu.
PÄÄTÖS edellytti taistelukyvyn vahvistamista Saksan avulla. Heti suurhyökkäyksen alettua ase veljeltä olikin pyydetty ja saatu apua; kuuluisa osasto Kuhlmey ehti osallistua jo Viipurin taisteluun 20. kesäkuuta.
Adolf Hitler oli 12. kesäkuuta linjannut, että Suomea autetaan niin kauan kuin se taistelee yhteistä vihollista vastaan. Poliittiset ehdot nousivat kuitenkin pian esiin, ja 22. kesäkuuta ulkoministeri Joachim von Ribbentrop tupsahti Helsinkiin. "Se vielä puuttui", huokasi Tanner. Saksan oma intressi oli auttaa Suomea muun muassa Itä-meren läpi Ruotsista purjehtivien malmikuljetusten takia. Keskeinen osa Saksan avusta saapuikin jo ennen sopimusta. Se kuitenkin varmisti avun jatkumisen. Niinpä kesän kuluessa saatiin lisää Stu 40 -rynnakkötykkejä, joiden vierellä harjoittelimme sotaharjoituksissa vielä 1960.
MYYTTI Rytin uhrautumisesta sopimuksen allekirjoittajaksi on pelkistetty. Hän vastusteli alkuun vaadittua sitoutumista Saksaan ja edellytti huippujuristina asian viemistä eduskuntaan, joka perustuslain mukaan päättää sodasta ja rauhasta.
Kirje Hillerille ei ollut kovin henkilökohtainen, sillä se käsiteltiin valtioneuvoston täysistunnossa oikeuskanslerin ollessa asianmukaisesti läsnä.
Prosessissa rikottiin perustuslakia kahdessa avainkohdassa: kukaan ministeri ei varmentanut asiakirjaa ja eduskunta sivuutettiin, koska sitoumus olisi kaatunut siellä. Hätä ei kuitenkaan lue edes perustuslakia. Rytin vaatimuksesta tämän siunasivat huippujuristit. Linkomiehen mukaan hänen jyräämänsä antautumisvaatimuksen torjuminen pelasti Suomen, vaikka tämä johti Ribbentrop-sopimukseen ja siihen, että Yhdysvallat katkaisi diplomaattiset suhteet Suomeen.
Peli kuitenkin onnistui: paljossa Saksan tuella saavutettiin torjuntavoitto. Kun Stalinilla alkoi olla kiire Berliiniin, Suomelle avautui uusi mahdollisuus keskusteluun Neuvostoliiton kanssa. Pelimerkit olivat tosin heikot, sillä länsivallat tukivat Suomen-politiikassa varauksitta "Uncle Joeta", kunhan Suomi säilyttäisi "jonkinlaisen" ainakin sisäisen itsenäisyyden. Balteille länsivallat eivät vaatineet edes tätä.
SUOMEN avainpäättäjät ymmärsivät, että torjuntavoitto merkitsi vain aikalisää siedettävien ehtojen hankkimiseksi. Rauhanoppositiokin liikehti ja puuhasi jopa pakolaishallitusta. Toisaalta 22. kesäkuuta alkanut puna-armeijan valtava hyökkäys Valko-Venäjällä murskasi Saksan Keskustan armeijaryhmän. Pian venäläiset olivat Veikselillä Varsovan edustalla. Saksan kenraalit vaativat nyt vetäytymistä Narva-joelta. Hitler torjui sen toistaiseksi - mutta Suomea uhkasi jo jääminen loukkuun.
Stalinin keskeytettyä hyökkäyksen Kannaksella Kollontai kertoi 14. heinäkuuta Ruotsin välityksellä entisen ulkoministerin Eljas Erkon ja SAK-johtajan Eero A. Wuoren kautta Neuvostoliiton valmiudesta keskustella Suomen kanssa. Aloitteen oli kuitenkin tultava Helsingistä. Nyt alettiin etsiä rauhanpolkua. Keskustelua Mannerheimin salonkivaunussa Pitäjän-mäellä säväytti toteamus, että juuri tuolla hetkellä osasto Kuhlmeyn lentokoneet jyrisivät ylitse kohti Baltiaa. Saksan apu oli siis ehtymässä ja rauhalla alkoi olla kiire.