Yli neljä päivää kestäneissä taisteluissa Leitimojärvellä ja Särkilammella se jauhautui suomalaisten vastarinnassa käytännössä taistelukyvyttömäksi. Kaikki oli kuitenkin valmista 25. kesäkuuta, jolloin Gusevin joukot olivat valmiina toiseen läpimurtoyritykseen. Pohjoismaiden historian suurin taistelu alkoi aamulla kello 6.30.
RAIVOISA tulimyrsky puhkesi Suomenvedenpohjasta Repolan järvelle saakka. Tulivalmistelu oli rajuudessaan yhtä hirmuinen kuin Valkeasaaressa. Vihollinen oli keskittänyt viisitoista kilometriä leveälle rintamalohkolle kaikkiaan neljä armeijakuntaa, yhteensä neljätoista divisioonaa. Jalkaväen tukena oli 70 tykistöpatteristoa, 3-4 panssariprikaatia, useita panssari- ja rynnäkkö-tykkirykmenttejä sekä voimakkaat ilmavoimat. Suomalaisten pääpuolustus-linjan Valkeasaaressa puhkaissut puna-armeijan paras iskuvoima, 30. Kaartinarmeijakunta, oli levännyt ja saanut täydennyksiä.

Se lähti läpimurtoon ja hyökkäykseen Kärstilänjärven ja Leitimojärven ja Repolanjärven välisillä kannaksilla. Venäläisillä oli täällä suunnattuina päin suomalaisia 900 putkea, siis 230 jokaista rintamakilometriä kohden.
Tulimyrsky jauhoi suomalaisten puolustusasemat ja pirstoi metsät. Ilma oli täynnä tulta, sinkoutuvia kranaatin ja kivenlohkareiden sirpaleita, pölyä ja savua. Hyökkäys käynnistyi panssarivaunut kärjessä, jalkaväki niitä seuraten. Etulinjassa suomalaisilla ei ollut edes panssarintorjunta-aseita. Näin tasapainoton asetelma ei voinut johtaa muuhun kuin vihollisen nopeaan etenemiseen. "Vihollista virtasi jatkuvasti sitä ruispeltoa pitkin vasemmalta linjojen läpi meidän taaksemme. Vaikka niitä kuinka ammuttiin, niin aina niitä tuli lisää. Siellä oli kaatuneita ja haavoittuneita, valtavasti valituksia kuului sieltä. Mutta aina niitä tuli lisää", Erillinen Pataljoona 28:n ylikersantti Olli Lepola kuvasi.