Suomalaiset joutuivat vetäytymään aina Portinhoikan risteykseen saakka. Vihollistankit jatkoivat vielä eteenpäin, lähes Saimaan kanavalle saakka. Vastaiskun tekeminen annettiin Panssaridivisioonalle. Raskas panssarikomppania lähti ensimmäisenä vastahyökkäykseen, mikä tosin tarkoitti vain kahta Sotkaa ja yhtä Klimiä. Kapealla tiellä suomalaiset saivat kuitenkin yliotteen peräytyvistä vihollisen panssarivaunuista. Tankinraatoja jäi tien poskeen puolenkymmentä. Portinhoikan risteyksestä saatiin sotasaaliiksi massiivinen rynnäkkötykki ISU-152. Vahvennettu jääkäriprikaati aloitti hyökkäyksensä illalla.

"Vihollista virtasi jatkuvasti sitä ruispeltoa pitkin vasemmalta linjojen läpi meidän taaksemme.

Läpi yön käydyissä armottomissa taisteluissa vihollinen työnnettiin Portinhoikasta yli Konkkalanvuoren, samoin se häädettiin Leitimojärven pohjoispuolelta. Kokonaan menetettyjä asemia ei kuitenkaan saatu takaisin. Taistelu oli riehunut myös Ventelänkannaksella, jossa jo ennestään kovilla ollut 3. Prikaati oli pidätellyt kahta vihol-lisdivisioonaa. Sen toisen pataljoonan taisteluvahvuus oli huvennut päivän kuluessa komppaniaksi.
TÄMÄ kaikki oli tapahtunut vain yhden vuorokauden kuluessa, ja Ihantalan ihme oli vasta muovautumassa. Kukaan ei tiennyt huomisesta, jos edes seuraavasta tunnista. VKT-lin-ja oli pääosin linnoittamaton, pelkkä viiva kartalla. Luonto tarjosi sentään apuaan. Oli järviä, mäkiä, soita ja vastaavasti vähän teitä vihollistankkien möyrittäväksi. Suomalainen sotilas sai pureutua Ihantalan kallioihin kenties ainoana toivonaan tieto siitä, että lisävahvistuksia toisilta rintamanosilta oli saapumassa. "Jos se ensimmäisen päivän vastahyökkäys ei olisi onnistunut, meidän olisi ollut vaikea estää koko Etelä-Suomen valloitusta. Totesimme, että omin voimin emme pysty vihollista pysäyttämään.

Tekstit Olli Lepola