Mistä minä olen tullut? Tästä kysymyksestä alkoi evoluutioteorian kehitys. Ymmärrettävää on, että alkukantainen ihminen uskoi, että hänet on »luotu». Kuinka hän olisi tiennyt maapallon iän ja käsittänyt fossiilien olevan kallioon tallennettua elämän historiaa? Monet uskovat yhä vielä, että maapallo ja sen elämä on pysynyt suurin piirtein samanlaisena alusta alkaen. Muuttuminen on vieras ajatus ihmis-mielelle. Miljoonien vuosien aikayksiköiden ymmärtäminen on nykyisinkin vaikeaa, ja miltei mahdotonta on tajuta usean miljardin vuoden aika, jona elämä on kehittynyt ja muotoutunut.
Käsitystä muuttumattomasta maailmasta alkoivat murentaa jo varhaiset kreikkalaiset filosofit, jotka totesivat elämänmuotojen muuttuvan ja antavan sijaa uusille muodoille. Todisteet kuitenkin puuttuivat, kunnes tiedemiehet ryhtyivät tutkimaan kerrostuneita kivilajeja ja niihin taltioituneita eläinjäänteitä.
Vanhat katsantokannat murskasi Darwin, uskonnollinen mies, joka vakuuttui kehitysajatuksen todenmukaisuudesta elävissä kasveissa ja eläimissä havaitsemiensa todisteiden perusteella. Nykyisin hyväksytty käsitys mantereiden ja elämän muutoksista tarjoaa sen aineiston, jonka avulla meidän on tutkittava oma menneisyytemme ja selvitettävä ihmisen alkuperää koskeva salapoliisitarina.
Tajuttuamme, että me polveudumme samoista kantamuodoista kuin apinat ja ihmisapinat ja että selkärankaissukulaistemme välityksellä olemme sukua meritähdelle, kykenemme porautumaan syvemmälle itseemme. Hyvä esimerkki on kysymys ihmisen tietoisuuden alusta. Evoluutioteorian mukaan lajien muuttuminen johtuu pelkästään sokeasta sattumasta — se on tulosta satunnaisista mutaatioista, jotka lisäksi useimmiten ovat turmiollisia. Psykologit ovat sitä mieltä, että käytämme ainoastaan murto-osan aivojemme kokonaispotentiaalista. On mahdollista että kehitysprosessissa kaikkein älykkäimmät ihmisapinat seuloutuivat eloonjääviksi, mutta että satunnaismutaatio tuotti tulokseksi mielen, jonka mahdollisuudet ulottuivat paljon yli sen, mitä tuonaikainen eläin olisi tarvinnut. Voisiko mielemme todella olla ennalta sopeutuma — ominaisuus, jota laji ei tällä hetkellä tarvitse, mutta joka on sille elintärkeä tulevan kehityksen kannalta? Vai onko kyseessä letaalimutaatio, turmantekijä, jonka vaikutukset sinetöivät lajimme tulevan häviön?
|
|
Filosofien mielipiteet häilyvät näiden käsityskantojen välillä. Masennuksen hetkinä he näkevät väärinkäytöksemme toisia ihmisiä, eläimiä ja planeettaamme kohtaan ja tulevat vakuuttuneiksi siitä, että älykkyydeksi ja tietoiseksi ajatteluksi sanomamme ominaisuus on kirous, joka on saattava lajimme tuhoon. Henkilökohtaisesti olen vakuuttunut, että kehitys-pyrkimyksemme ja tuntemattoman etsintämme johtavat mahdollisuuksiemme piilevien ulottuvuuksien avautumiseen ja turvaavat nain ihmiskunnan tulevaisuuden.
Taantuva evoluutio on vain harvoin myönteistä: kehitys pysähtyy paikoilleen. Tämä on tärkeä havainto keskustellessamme nykyisestä evoluutiostamme. Ihminen on pysäyttänyt evoluutionsa! Ympäristö asettaa meille nykyisin vain harvoja rajoituksia. Sen sijaan että sopeutuvimmat jäisivät eloon valinnan tuloksena, me muutamme ympäristöamme tarpeitamme vastaavaksi. Lääketiede parantaa sairaat mahdollistaen heidän lisääntymisensä, ja näin synnynnäiset vajavuudet kenties siirtyvät jälkeläisiin.
Korkean tietoisuutemme vuoksi pidämme itseämme inhimillisinä voimatta täydentää evoluutiovoimien lajimme parhaaksi suorittamaa valintaa. Itse asiassa juuri älymme on tehnyt meidät kykenemättömiksi arvioimaan, mikä lajillemme on hyvää tai suotuisaa. Evoluution perusteiden ja lääketieteen syvällinen ymmärtäminen antaa meille kuitenkin mahdollisuuden leikkiä noidan oppipoikaa ja parantaa ihmis-kunnan sairaudet. Perintötekijöitä käsittelemällä voimme elvyttää ja varmaan tulemme elvyttämään uudelleen ruumiilliset ominaisuutemme. Mikäli älykkyytemme on myönteinen piirre, opimme käyttämään henkistä miniäämme ja lisäämme mahdollisuuksiamme tehdä jokaisen elämistä miellyttävä ja arvokas. Alkuun on jo päästy — on onnistuttu valmistamaan keinotekoinen geeni.
Mielestäni evoluution periaatteet eivät välttämättä kiellä jumalallisen olennon olemassaoloa. Evoluutioteoria ainoastaan toteaa, että elämä kehittyi vähittäisten fysikaalisten ja kemiallisten vuorovaikutusten tuloksena alkumeressä. Vielä nykyisinkään meillä ei ole täsmällistä määritelmää käsitteelle »elämä». Äskettäin suoritetuissa kokeissa kyettiin epäorgaanisista yhdisteistä valmistamaan lämpöenergian, ultraviolettivalon ja sähkövirran avulla aminohappoja — valkuaisaineiden rakenneosia.
|
|