Tihennettyään ensin pitkän aikaa hengitystään puhtaalla hapella ihminen on kyennyt pidättelemään henkeään vedessä 15 minuuttia 13 sekuntia. Tämä saavutus lähentelee tavallisen delfiinin ennätystä. Ilman tällaista happituuletusta aikaansaatu ennätys on kuitenkin vain kuusi minuuttia. Taitavimmittakin apuvälineittä liikkuvat sukeltajat kykenevät pysyttelemään veden alla vain neljä minuuttia, tämänkin ajan ainoastaan lämpimässä vedessä.

Toista ihmisruumiin luonnollista rajoitusta on kokeiltu useita kertoja, nimittäin syvyyttä, johon ihminen voi sukeltaa hengityslaitteitta ja saamatta pysyviä vaurioita.

Elokuun 18. päivänä 1973 Sisilian Syrakusasta kotoisin oleva sukeltaja Enzo Maiorca, 42-vuotias kahden lapsen isä, tihensi hengitystään kahdeksan minuutin ajan, tarttui 23 kilon painoon ja vaipui nopeasti veteen Portoveneren rannikolla. Hän ei käyttänyt räpylöitä, naamaria, suojalaseja eikä hengityslaitetta. Suojana kylmää vastaan hänellä oli vain neljän millimetrin paksuinen, vaahtokumista valmistettu märkäpuku. Maiorca pääsi 80 metrin syvyyteen, otti sieltä tarkistusliuskan, irrotti painon ja nousi nopeasti pintaan. Hänen ennätyssukelluksensa oli kestänyt vain 2 minuuttia 18 sekuntia. Hän oli rasittunut, mutta toipui pian.

Enzo Maiorca tovereittensa keskellä sukellettuaan 80 metrin ennätyssyvyyteen ilman hengityslaitteen apua.

Kuinka monet tuntemattomat sukeltajat ovat päässeet samaan syvyyteen? Joulukuussa 1913 italialainen risteilijä Regina Margherita menetti ankkurinsa Kreikan vesillä. Paikallinen sienen-pyytäjä Haggi Statti, 35-vuotias neljän lapsen isä, sukelsi useita kertoja 80 metrin syvyyteen ja sai ankkurin nostetuksi. Hän käytti upotus-apuna 13 kilon painoa. Statti väitti käyneensä aikaisemmin syvemmälläkin.

Menettelyn yksityiskohdat saattavat jonkin verran vaihdella, mutta ennen hyvin syvälle ulottuvia sukelluksia kaikki sukeltajat tihentävät hengitystään. Tämä kohottaa veren ja lihasten happipitoisuutta ja alentaa hiilidioksidin määrää. Hengityksen tihentäminen auttaa kiistämättä sukeltajia pidättelemään hengitystään kauemmin veden alla.

Aivosolut vaurioituvat herkimmin hapenpuutteesta. Kun veren hiilidioksidipitoisuus kohoaa tiettyyn määrään, ruumis antaa varoitusmerkin, joka itse asiassa sanoo: »Vedä uudelleen henkeä.» Valitettavasti, kuten nykyään tiedämme, syväsukellusten aikana ilmenevä hapen korkea osapaine ehkäisee tätä refleksiä. Lisäksi keuhkojen happipitoisuus saattaa samasta syystä laskea pitkäaikaisten syväsukellusten aikana hyvin alhaiseksi. Tämä ei ole vaarallista, koska hapen osapaine on vielä kyllin korkea vastatakseen vedenpinnassa vallitsevaa keuhkojen painetta. Pintaan nousun aikana tämä paine kuitenkin äkkiä laskee (esimerkiksi 80 metrin syvyydestä noustaessa yhdeksännekseen normaalista) ja jää liian pieneksi elvyttääkseen verta. Tällöin sukeltaja saattaa menettää tajuntansa ennen pintaan pääsyä.

Ihmisen tai minkä hyvänsä vaihto- tai tasalämpöisen eläimen sukeltaessa ruumiissa ilmenee automaattisesti vielä eräs kiinnostava reaktio. Hapenkulutuksen alentamiseksi verenkierto hidastaa sydämen lyöntinopeutta. Ihmissydämen lyöntinopeus laskee vain hieman, merinisäkkäiden jonkin verran enemmän. Merileguaanin sydämen lyöntinopeuden lasku on erittäin huomattava, sillä sukelluksen aikana eläimen koko verenkierto pysähtyy aivoverenkiertoa lukuun ottamatta.

Samalla ihon verisuonet supistuvat, ääreisverenkierto salpautuu, ja ruumiin uloimmat kerrokset viilenevät ja muodostavat puskurivyöhykkeen. Tämä auttaa eläintä säilyttämään ruumiin sisäosien lämmön tasaisena

Maiorca lähestyy pintaa käytyään 80 metrin syvyydessä. Kun ihminen tai eläin sukeltaa, elimistö automaattisesti hidastaa sydämen toimintaa hapentarpeen vähentämiseksi. Merileguaani kykenee jopa pysäyttämään koko ruumiin verenkierron aivoverenkiertoa lukuun ottamatta.