Saadakseen sukeltamisesta käytännön hyötyä ihmisen täytyi keksiä jokin keino pidentää oleskeluaikaansa veden alla. Hän ei voinut kalojen tavoin ottaa happea suoraan vedestä. Hänen kykynsä pidätellä hengitystään oli hyvin rajoittunut, eikä hän sukellustaidoltaan vetänyt läheskään vertoja nisäkässukulaisilleen delfiineille ja valaille.

Jotkut hyönteiset ovat onnistuneet ratkaisemaan saman pulman muodostamalla pintaan ulottuvan hengitysputken tai vedenalaisen ilmasäiliön, joka täyttyy eläimen sujahtaessa lammikon pintaan. Likakärpäsen (Eristalis tenax) kahden ja puolen sentin pituisen siima-häntäisen toukan sisään vedettävä hengitysputki saattaa olla useita kertoja toukan itsensä pituinen. Sen avulla toukka voi imeä ilmaa jopa 15 senttimetrin syvyydessä. Kylpevät norsut kävelevät usein pohjassa, kunnes ne ovat kokonaan veden alla. Ne käyttävät kärsäänsä hengittämiseen. »Hengitysputken» vaatimattoman

pituuden vuoksi norsuille ei aiheudu suurtakaan haittaa veden paineesta. Myöhemmin näemme, miksi ihminen kykenee jäljittelemään norsua vain muutaman metrin syvyyteen saakka.

Joillakin hyönteisillä on uskomaton sukelluskyky. Ne ottavat ilma varaston mukaan ruumiinsa ulkopuolella, pyydystävät ilmakuplia jalkojensa ja ruumiinsa karvoihin ja vievät ne mukanaan veteen. Joskus ilma varasto käytetään heti, joskus se päästetään vedenalaiseen onkaloon ja jätetään sinne myöhempää tarvetta varten. Vesihämähäkki käyttää jälkimmäistä menetelmää.

Vesihämähäkki (Argyroneta) kutoo pinnan alle verkon ja kiinnittää kupolin muotoisen pesänsä matalien lampien pohjalla oleviin esineisiin. Silkkimäinen verkko kehrätään veden alla ja on ilmeisesti aluksi täynnä vettä. Sitten hämähäkki ryhtyy kuljettamaan pesään ilmaa vedenpinnasta. Toistuvien sukellusten aikana vesihämähäkki pyydystää ilmaa ruumiinsa takaosassa sijaitseviin hoikkiin koukkujalkoihinsa. Se pitelee ilmakuplia paikallaan, kunnes asettuu suoraan verkon alle. Se hieroo jalkojaan yhteen, jolloin kupla irtoaa ja nousee verkon yläosaan. Kupla toisensa jälkeen syrjäyttää pienen vesimäärän. Hämähäkki jatkaa puuhaansa, kunnes pesä on aivan täynnä ilmaa. Silloin naarashämähäkki laskee sinne munansa. Koiras on kutonut verkkonsa naaraan verkon viereen, ja nyt sen on aika kaivaa pohjaan kuiva käytävä, joka helpottaa parittelua.

Hämähäkkien hengityselimistö eroaa jonkin verran ihmisen hengityselimistöstä. Niinpä hämähäkit kykenevät säilyttämään tasapainon vedenalaisessa asumuksessaan, koska uloshengitetty hiilidioksidi liukenee veteen ja sen tilalle saadaan puhdasta happea.

Vesihämähäkin kupolimainen pesä on hyvinkin saattanut innoittaa ihmistä kehittämään sukelluskellon. Ennen pumpun keksimistä ihmisen mahdollisuudet hengittää veden alla olivat kuitenkin vähäiset. Heikkojen keuhkojemme apuna käytetyt pumput mahdollistivat kypäräsukelluksen. Tämän jälkeen sukellus-tekniikka alkoi kehittyä nopeasti.

Kuvan sukeltaja tukehtuisi, ellei hänen hengitysputkensa olisi yhdistetty pumppuun. Ihmisen keuhkot kykenevät ottamaan ilmaa pinnasta vain aivan matalalla.