 |
Reef-saarelaiset vetävät vedessä heittoverkkoja pyydystääkseen pikkukaloja (Edellisellä sivulla). Pohjois-Kenian turkanakalastajat kunnostavat paikallaan pysyviä rantaverkkoja. |
Sellaiset kalaa ravintonaan käyttäneet yhdyskunnat, joiden kalastajat toimivat yksinään, perin harvoin tyhjensivät vesialueensa saaliista. Mikäli näin tapahtui, he ymmärsivät liika-kalastuksen vaarantavan heidän ravinnossaankin mahdollisuutensa ja pyrkivät toimimaan niin, ettei tällainen onnettomuus toistunut. Käsittäessään ravinnonlähteen säilyttämisen periaatteen he aivan oma-aloitteisesti sovelsivat käyttöön ekologian perusajatusta.
Alkukantaiset yhteisöt suunnittelivat menetelmiä kalakantojen turvaamiseksi. Usein nämä menetelmät kehittyivät uskonnollisiksi menoiksi. Monet yhteisöt uskoivat kalojen olevan ihmisen veljiä, jotka olivat kätkeytyneet erilaiseen ruumiiseen. Ensimmäiseksi pyydystetty kala tai pisara pyyntimiehen verta pudotettiin mereen korvaukseksi kalojen tappamisesta.
Muinaiset egyptiläiset olivat historiansa varhaisvaiheessa ainoa merta kaihtanut sivistyskansa. Mereinen ravinto oli kiellettyä, ja ainoastaan kaikkein jumalattomimmat saattoivat nauttia sitä. Papit eivät milloinkaan kosketta-
Kaikkein alkukantaisimmissa yhteisöissä kalojen pyydystämistä säätelevät lait olivat jumalten sanelemia. Niiden rikkoja joutui alttiiksi meren jumalien kostolle. Jumalallisia rajoituksia ei juuri voinut jättää huomiotta, ja näin kalakannat eivät tavallisesti vähentyneet.
Etelä-Amerikan intiaanien uskonnot kielsivät kalojen pyytämisen kutuaikana sekä määräsivät, että pienet kalat tuli heittää takaisin mereen. Pyydystettyjen kalojen lukumäärä ei saanut ylittää sitä määrää, joka yhtenä päivänä voitiin syödä. Rannalle mätänemään jätetyt kalat olivat jumalten herjausta. Siitä oli seurauksena heikko kalansaalis, nälänhätä, sairauksia ja kuolemaa. Paikoin intiaanit vieläkin noudattavat näitä sääntöjä.
Nykyaikaisten kalastajien on helpompaa rikkoa kansainvälisiä kalastuskiintiöitä kuin heidän esi-isiensä oli uhmata jumalten voimaa. Piittaamattomuus on johtanut siihen, ettei riittävästi osata arvostaa meren herkästi vaurioituvia rikkauksia.
Taitto: ja web julkaisu: Jari Saarinen