Nykyisin elektroniikka ja avaruustekniikka auttavat kalastajia. Alun perin kaikuluotain kehitettiin helpottamaan merenkulkua. Kun merenpohjan muotoja tarkasteltiin luotaimen avulla, havaittiin luotaimessa myös liikkuvat kalaparvet. Kalastajat ymmärsivät laitteen tarjoamat mahdollisuudet, ja sitä alettiin kehittää edelleen. Pian kaloista pystyttiin tekemään erittäin yksityiskohtaisia havaintoja. Aluksen ympärillä liikkuvien kalaparvien koko sekä kalalaji saatettiin määrittää. Vielä kaksikymmentä vuotta sitten islantilaiset kalastajat paikallistivat silliparvet tarkkailemalla veden pinnan väreilyä. Sillit nousevat nimittäin ajoittain suurina parvina pinnalle ja synnyttävät siinä selvästi havaittavan liikkeen. Koska menetelmällä on rajoituksensa, kalastajat pyrkivät kehittämään uusia keinoja. Jokunen vuosi sitten alettiin myös silliparvia etsiä

Japanilaisen Kanto Choshin pienet kalastaja-alukset eivät kohta kykene kilpailemaan suurten kaikuluotaimin varustettujen kalastuslaivastojen kanssa.

kaikuluotaimen avulla. Sillien liikehtiminen on epäsäännöllistä, ja ne vaihtavat sekä kutuaikaa että kutupaikkaa. Uuteen tekniikkaan turvautuminen kävi välttämättömäksi. Sen myötä väheni kalastajien turha oleskelu merellä. Nyt he voivat odottaa satamassa ilmoitusta silliparvien saapumisesta.
Uusi menetelmä perustuu siihen, että kalastuskauden koittaessa merelle lähtee tutkimusalus. Se mittaa meren ja ilman lämpötilan, merivirtojen suunnat ja mahdolliset meriveden koostumuksen vaihtelut. Mittausarvojen perusteella ennustetaan kalaparvien saapuminen. Vähän ennen oletettua silliparvien tuloa merelle suuntaa matkansa kaksi partioalusta, joihin on sijoitettu kaikuluotaimet. Alukset haravoivat merialuetta ja hakevat suurimmat silliparvet. Kun pääparvet on saatu paikallistetuiksi, niistä ilmoitetaan satamassa odottaville kalastusaluksille. Kalastajat aloittavat pyynnin ja seuraavat silliparvia partioalusten ohjeiden mukaisesti. Näin he voivat keskittyä itse troolaukseen, eikä aikaa mene kalojen etsimiseen.

Korkealla lentävistä lentokoneista ja satelliiteista on kuvattu merenpintaa kalaparvien paikallistamiseksi. Herkät kamerat rekisteröivät merenpinnasta planktonin bioluminisenssin valon, kun kalaparvi ui planktonin läpi. Menetelmä on vasta kokeiluasteella, eikä sitä käytetä vielä laajalti. Kaloja on etsitty myös vedenalaisten mikrofonien avulla. Äyriäisten saksien nakse ja kalojen ääntely kuullaan jopa parinkymmenen kilometrin etäisyydeltä. Meren eläimet voidaan tunnistaa äänistä: delfiinit viheltävät, valaiden ääntely kuulostaa laululta ja turskat sekä koljat mörähtelevät. Tulevaisuudessa kalaparvien tunnistamiseen ja paikallistamiseen saatetaan käyttää kauko-ohjattavia sukelluslaitteita, joihin sijoitetaan kuuntelulaitteet. Äänet syötetään tietokoneeseen, johon jo etukäteen on rekisteröity eri lajien äänet. Näistä äänistä kone sitten seuloo kyseessä olevan lajin esiin.

Kalaparven paikallistaminen tulee yhä helpommaksi kaikuluotaimen avulla, ja saaliit käyvät entistä paremmiksi. Troolia vedetään enää harvoin turhaan.