Merten salaisuudet no:32. 1976 |
|||
|
|||
| Sähköisiä viestejä |   |
||
Kalat ovat ainoita eläimiä, jotka kykenevät kehittämään ja vapauttamaan huomattavia sähkövarauksia. Kaikilla maa- ja vesieläimillä on kuitenkin erilaistuneita lihas-, rauhas- ja hermokudoksia, jotka kehittävät mitättömän heikkoja sähkövarauksia. Ilmiötä nimitettiin aikaisemmin elosähköksi. Eräiden kalaheimojen sähkönvarauskyky on kehittynyt niin pitkälle, että nämä kalat voivat säädellä sitä ja käyttää hyväkseen sen välittämää tietoa. |
|||
Useimmat sähköä varaavat kalat elävät suolattomassa vedessä. Meressä esiintyy eräitä alkeellisia rustokaloja ja Useita (1976. yksi ) luukalalajeja, jotka kehittävät sähköä. Niiden sähköelimet ovat muodostuneet pitkälle muuntuneesta ja erilaistuneesta lihaskudoksesta, jota kalat eivät enää nykyisessä kehitysvaiheessaan käytä liikkumiseen. Sähkön kehittäminen osoittautui varmastikin edulliseksi näiden elävien paristojen omistajien kantamuodoille. Niinpä tämä ominaisuus alkoi periytyä luonnonvalinnan välityksellä. |
|||
Sähköä kehittävien kalojen sähkönvarauskyky vaihtelee. Jotkut lajit synnyttävät varauksen, jonka jännite on hyvin korkea, mutta voimakkuus varsin alhainen. Toiset lajit kehittävät sähköpurkauksen, jonka jännite on suhteellisen alhainen, mutta voimakkuus suuri. Kolmas mahdollisuus on, että niin jännite kuin voimakkuuskin ovat alhaiset. Todennäköisesti nämä vaihtelut riippuvat sähkön käyttötarkoituksesta. Voimakkaimman sähköiskun kehittävät eläimet käyttävät sähköä hyökkäys- ja puolus-tusaseena. Ne vapauttavat varauksen havaitessaan saaliin tai joutuessaan häirityksi. Eläimet, joiden sähköpurkaus on heikompi, käyttävät sähköä muiden aistiensa täydennyksenä. Niiden muodostama jännitekenttä auttaa niitä suunnistamaan ja löytämään ravintoa, kenties lisääntymiskumppaninkin. Sähkökalojen paristo on muodostunut kudoksesta, joka muistuttaa kolikkopinoa. "Kolikot" ovat soluja, joita nimitetään elektroplakeiksi. |
|||
Olivellakottioita. Nämä pienet kaivautuvat eläimet liikkuvat hiekan sisällä ja jättävät jälkeensä pitkiä polkuja. Muilla liejukotilolajeilla tehdyt kokeet osoittavat, että magneettikentän voimakkuuden vaihtelulla voidaan vaikuttaa kotiloiden kulkusuuntaan. |
|||
Yksittäinen elektroplakki muistuttaa vohvelitäytekeksiä, jossa täytteen kummallakin puolen on erilainen vohveli. Elektroplakin hyytelömäistä keskustaa ympäröivä kalvo on kummaltakin puolen erilainen. Vain toiseen näistä kalvoista johtaa hermosyitä. Kukin elektroplakki on pienen pieni paristo, joka kehittää vähäisen latauksen solun kalvojen väliin. Kaikki samassa pinossa olevat elektroplakit ovat samansuuntaisia. Niitä voisi sanoa sarjaan kytketyiksi. |
|||
|
|||
Samaan sarjaan kytketyt paristot siirtävät jännitteensä toisiinsa, joten yhden elektroplakkipylvään jänniteero on sama kuin yksittäisten elektroplakkien pienten jännite-erojen summa. Sähkölataus vapautuu hermosyiden välittämien sähkösykäysten vaikutuksesta. Joillakin kaloilla, esimerkiksi sähköankeriailla, on vain muutamia hyvin pitkiä elektroplakkipylväitä. Pylväät sijaitsevat kalan selkäruodon suuntaisesti. Toisilla kaloilla, kuten sähkörauskuilla, on paljon useampia pylväitä, mutta nämä pylväät ovat huomattavasti lyhyempiä ja sijaitsevat kohtisuorassa selkäruotoon nähden. Pitemmät pylväät kehittävät korkean jännitteen ja monilukuisemmat, lyhyemmät pylväät suuren voimakkuuden. "Sähköankerias (Electrophorus electricus) on Etelä-Amerikan koillisosissa elävä kala. Nimensä se on saanut kyvystään antaa jopa 650 voltin sähköiskuja. Nimestään huolimatta sähköankerias ei ole ankeriaan sukulainen, vaan se kuuluu veitsikaloihin" |
|||
© Jacques-Yves Cousteau 1976 Oy Concert Hall Society Ab Digitointi Jari Saarinen 2025 |
 |
