Merten salaisuudet 1976 nro: 32  
Kotisivuille / Merten salaisuudet lehden arkistoon  
TV äänentutkijana

 

Kameran huoltoa
Televisiokameran huoltoa. Tutkija puhdistaa veden-alaisen televisiokameran suojusta (yllä). Ääniprojektori. Vuohikala (alla) kiertelee keinotekoista riuttaa, jonka sisälle on sijoitettu ääniprojektori.

Etusivu
Kalastusta lintujen avulla
Simpukan aistit

Hajujen kieli
Aivan hermona
Hajun houkuttelemat
Sähköisiä viestejä

Elävät paristot
Lorenzinin pulloset
Sähkösuunnistaja

Taivaan tähystäjä
Äänet ja Paineaallot
Äänikutsuja

Tv äänentutkijana
Kahdenlaista ääntä

Ääniprojektori

Tutkiakseen äänten vaikutusta kalojen käyttäytymiseen tiedemiehet käyttävät nykyään vedenalaisia televisiokameroita eräänlaisina sijaistarkkailijoina. Kamerat on kytketty ääni-projektoreihin ja kuuntelulaitteisiin. Koska tutkija pysyttelee tutkittavan alueen ulkopuolella ja tekee havaintojaan rannalle sijoitetusta tarkkailuvastaanottimesta, hän ei häiritse paikalle keräytyviä merieläimiä. Niinpä eläimet voivat käyttäytyä aivan kuin ihmistä ei olisi lähimaillakaan.

Vedenalainen televisio kuuluu Calypson sukeltajien vakiovarusteisiin. Kamera on joko merenpohjaan sijoitetulla jalustalla tai pienen veneen kölissä. Moottoriveneen pohjaan kiinnitetyllä, taaksepäin kohdistetulla kameralla saatiin kuvatuksi, kuinka hait kävivät kiinni kuuden solmun vauhtia hinattuun syöttiin. Miamin yliopiston ja Yhdysvaltojen luonnonhistoriallisen museon tutkijat havaitsivat Bahamasaarilla rannalle sijoitetusta tarkkailuvastaanottimesta, kuinka erilaiset äänet vaikuttivat vapaasti uiviin häihin ja riuttakaloihin.

riutta
Riutalle keräytyneitä kaloja. Vuohikala on saanut seurakseen keltapäähuulikalan ja koralliahvenen (yllä). Tarkkailuvastaanotin on sijoitettu laboratorioon. Sen kuvaruudussa näkyy tutkimuspaikan ohi uiva snapperi.

tarkkailu vastaanotin

Television kuvaruudusta voi seurata, kuinka kalat ja nisäkkäät reagoivat erilaisiin ääniin kuullessaan nauhoitettuna joko omia ääniään tai tärkeimpien peto- ja saaliseläintensä ääniä.

Kalojen kuuloaistin olemassaolo saatiin selville vasta vuosisadan vaihteessa. Sen jälkeen on tehty runsaasti kalojen kuuloa koskevia kokeita. Mitä enemmän tutkijat saavat tietoa kalojen reaktioista ääniin, sitä paremmin he voivat auttaa kalastajia houkuttelemaan kaloja tai pitämään epäsuotavat eläinlajit loitolla. Tonnikalanpyytäjät saattavat joskus tulevaisuudessa karkottaa delfiinit verkkojensa läheltä soittamalla niille miekkavalaiden hyökkäysääniä.

Kenties kalat voidaan houkutella kutemaan tietyllä alueella soittamalla niille ääniä, jotka yleensä liittyvät kutuaikaan. Äänien avulla voidaan myös houkutella vaeltavia kalalajeja välttämään vaarallisia alueita. Kaikki nämä tutkimukset saattavat raivata tietä laajoille, tehokkaille meri viljelmille, jotka korvaavat nykyajan kalastusteollisuuden.

 
©2013 Merten Salaisuudet Jacques-Yves Cousteau Editio Service S.A. 1976 Oy Concert Hall Society Ab
Taitto: ja web julkaisu: Jari Saarinen