| Merten salaisuudet 1977 nro: 13 | |||||||||
|
|||||||||
| Elämän arkistot | |||||||||
| Elämän synnyn ja kehityksen tutkiminen on ollut kuin paraskin jännitysnäytelmä. Todisteet ovat olleet koko ajan tarjolla kuten missä tahansa hyvässä salapoliisikertomuksessa. Kuitenkin arvoitus pystyttiin ratkaisemaan vasta sitten, kun monet näennäisesti toisiinsa liittymättömät tosiasiat oli pantu yhteen. Tarina alkaa »arkistoista» — kivessä säilyneistä johtolangoista, jotka ovat olleet käytettävissä yhtä kauan kuin ihmisiä on ollut olemassa. Muinaiset kreikkalaiset miettivät kallioissa olevien eläinten jättämien painanteiden tai kivettymien merkitystä. Näitä jäännöksiä me kutsumme fossiileiksi. Suurikokoiset luut kreikkalaiset tulkitsivat muinaisen jättiläisten suvun jäännöksiksi. Hämmentävämpiä olivat meri-eläinten kuorten fossiilit, joita löytyi monien kilometrien päässä Merestä.
Oliko mahdollista, että nämä jäänteet olivat »kasvaneet» kivessä siemenistä? Olivatko merieläimet ehkä ryömineet merestä kallioissa oleviin halkeamiin? Kristinuskon kehityttyä merkittäväksi uskonnolliseksi voimaksi löytyi selitys myös merieläinten esiintymiseen vuorten huipulla: vedenpaisumus oli kuljettanut ne sinne. Raamatun kuvaama vedenpaisumus olisikin varmasti kohottanut vedenpinnan niin korkealle, että merieläimiä olisi joutunut seuduille, jotka nykyisin ovat kaukana merestä. Yksi arvoitus jäi kuitenkin jäljelle. Leonardo da Vinci huomautti, että simpukat, joiden jäännöksiä oli Lombardiassa 400 kilometrin päässä Adrianmerestä, eivät olisi ehtineet liikkua tallaista matkaa niiden 40-päivan ja 40 yön aikana, jotka vedenpaisumus Raamatun mukaan kesti. Hänen epäilyksiään ei otettu huomioon. 1800-luvulle saakka merieläinten jäännösten löytymistä kuivalla maalla olevista kallioista pidettiin todisteena vedenpaisumuksesta. |
|||||||||
Vasta melko myöhään on laajalti hyväksytty se käsitys, että elämä on kehittynyt asteittain yksinkertaisemmista muodoista monimutkaisemmiksi ja että maapallon kuoressa on tapahtunut muutoksia. Menneisyydessä on kuitenkin ollut laajakatseisia tiedemiehiä, jotka ovat asettaneet kyseenalaiseksi maapallon ja elämän muuttumattomuuden sellaisena, kuin Raamattu sen kuvaa luomiskertomuksessaan: »Ja Jumala katsoi kaikkea, mitä hän tehnyt oli, ja katso, se oli sangen hyvää.» (1 Moos. 1:31) Jonkin uuden lajin kehittyminen tai maanpinnan muotojen muuttuminen olisivat ristiriidassa tämän käsityksen kanssa. Muutosajatusten esittäjät tuomittiin ilman muuta kerettiläisiksi. Kuitenkin jo vuonna 550 eKr. eräät kreikkalaiset filosofit ajattelivat nykyisten eläinten ja kasvien olevan monien pitkinä ajanjaksoina tapahtuneiden muutosten lopputuloksia. He uskoivat elämän tulleen muutosten mukana mutkikkaammaksi. Empedokles esitti n. 450 eKr. teorian, jonka mukaan sopivimmat luonnon tuottamista satunnaisista muunnoksista jäisivät eloon, ja vähemmän sopivat tuhoutuisivat. Aristoteles päätteli lajilla olevan taipumuksen tulla yhä paremmaksi sukupolvi sukupolvelta. Nämä varhaiset kehitysajatukset esitettiin 2000 vuotta ennen Darwinia. Ne kuitenkin jäivät unohduksiin, eikä niillä ollut juuri mitään vaikutusta nykyisiin evoluutioteorioihin. 1600-luvulla Nikolas Steno kokosi fossiileja ja geologiaa koskevat tiedot ja osoitti kerrostumisen ja kerrostumien merkityksen. Hän uskoi Leonardo da Vincin tavoin fossiilien olevan muinaisten elämänmuotojen jäännöksiä, jotka olivat tallentuneet kallioihin hyvin hitaasti. Steno oivalsi, että meren kuljettamat hiukkaset vajoavat ja muodostavat sedimenttikivilajeille tyypilliset kerrokset. |
|
||||||||
| ©2012 Merten Salaisuudet Jacques-Yves Cousteau Editio Service S.A. 1976 Oy Concert Hall Society Ab Taitto: ja web julkaisu: Jari Saarinen |