| Merten salaisuudet 1976 nro: 32 | |||
| Kotisivuille / Merten salaisuudet lehden arkistoon | |||
| Pelottavat äänet | |||
|
Etusivu |
||
Koska harmaavalaat ovat isoja ja voimakkaita eläimiä, ne saavat enimmäkseen olla rauhassa ahdistelijoilta. Mutta kuten ihminen on ihmisen pahin vihollinen, harmaavalaan vihollisia ovat eräät muut valaslajit. Yksi vihollisista on harmaavalasta huomattavasti pienempi miekkavalas. Kertomukset harmaavalaiden kimppuun käyvistä miekkavalaista ovat kuitenkin yleensä epätodenmukaisia. Terveillä, täysikasvuisilla harmaavalailla ei ole mitään pelättävää, mutta sairastuessaan tai synnyttäessään poikasen ne ovat vaaroille alttiina. Myös poikaset saattavat joutua saaliiksi ensimmäisenä elinvuotenaan. Miekkavalaat päästelevät monenlaisia kaikuluotaus- ja viestitysääniä, joilla ne etsivät suuntaa, säilyttävät yhteyden parveen tai paikantavat saaliin. Miekkavalaan päästelemät vihellykset ja maiskahdukset paljastavat helposti sen läsnäolon. Kalifornian rannikolla tehtiin kerran koe har-maavalaiden vuotuisen vaelluksen aikaan. Har-maavalasparvelle soitettiin nauhoitettuja miek-kavalaiden ääniä. Eräät pintaan nousevista valaista käännähtivät oitis ja kiisivät poispäin äänen lähteestä. Ruskoleväkasvuston lähellä uivat harmaavalaat kiiruhtivat tiheässä kasvavien ruskolevien keskelle ja piiloutuivat sinne. Tämän pakokauhun aiheutti se, että koe suoritettiin harmaavalaiden parittelun ja poikasten hoivaamisen aikana. Muissa olosuhteissa harmaavalaiden ja miekkavalaiden on nähty uivan kaikessa rauhassa rinnakkain. Koe kuitenkin osoittaa, että valaat kuulevat ja tunnistavat miekkavalaiden äänet ja voivat siten pysytellä loitolla näistä saalistajista. |
|||
| ©2013 Merten Salaisuudet Jacques-Yves Cousteau Editio Service S.A. 1976 Oy Concert Hall Society Ab Taitto: ja web julkaisu: Jari Saarinen |