Pienellä pystyraitaisella luotsikalalla on läheiset välit haihin ja moniin muihin kookkaisiin merieläimiin. Luotsikaloja ui usein sankoin joukoin haiden ympärillä, joskus jopa aivan hain kidan edessäkin.

Hai näkee huonosti, ja kauan on väitetty, että pienet luotsikalat opastaisivat kumppaninsa saaliin luo. Tarina on perätön. Kerran Frederik Dumas, yksi varhaisimmista sukeltajatovereistani, ja minä saimme kuitenkin aihetta muistella tätä sitkeää harhaluuloa. Olimme sukeltamassa Atlantin syvissä, turkoosinsinisissä vesissä Afrikan rannikolla. Äkkiä syvyyksistä ilmestyi isokokoinen harmaahai, jonka kaltaista emme olleet nähneet koskaan ennen. Hain kintereillä ui kolme luotsikalaa, jotka matkivat hain liikkeitä niin tarkasti, että ne näyttivät tuon ison kalan ruumiinosilta. Yksi vain parin sentin pituinen luotsikala oli asettunut asemiin hain kuonon yläpuolelle.

Emme olleet peloissamme, vaikka hai jatkuvasti kierteli hiljalleen lähistöllämme. Muut kohtaamamme hait olivat näet menettäneet kiinnostuksensa meihin jo muutaman minuutin kuluttua. Minä valokuvasin parhaillaan eläinten vanavedessä uivaa Dumasia, kun kierrokset alkoivat pienentyä ja hai työntyi aivan lähelleni. Dumas palasi vierelleni, ja pieni luotsikala syöksähti suoraan häntä kohti. Luotsikalan ei tarvinnut uida pitkää matkaa, mutta se pääsi luoksemme niin vikkelästi, että väkisin mieleemme tuli vanha tarina, jossa luotsikalalle annetaan oppaan rooli.

"Hait ovat huolimattomia syömäreitä. Kun ne repivät lihakimpaleita saaliistaan, mereen lentelee paljon lihariekaleita. Pienet kalat vilistävät nappaamaan ilmaisen aterian."

Pieni kala hypähteli Dumasin koppalasin edessä kuin valon houkuttelema hyönteinen. Lopulta hai hyökkäsi meitä kohti, mutta torjuimme sen hyökkäyksen painavan kameran heilautuksella. Kun vene tuli alukseltamme noutamaan meitä, hai palasi syvyyksiin luotsikalasaattueensa kanssa.

Itse asiassa luotsikalat asettuvat haiden ja paholaisrauskujen eteen käyttääkseen hyväksi paineaaltoja, joita iso kala muodostaa uidessaan. Pienemmät kalat saavat näin ilmaista kyytiä vedenalaisilla aalloilla aivan samoin kuin ihmiset tai hylkeet aallonharjalla ratsastaessaan. Tällainen matkustustapa säästää luotsikalojen energiaa, eikä niiden ole pakko ponnistella pysyäkseen vahvojen seuralaistensa vauhdissa. Energiaa säästyy senkin vuoksi, ettei luotsikalan tarvitse etsiä eikä tappaa saalistaan. Hait ovat huolimattomia syömäreitä. Kun ne repivät suuria lihakimpaleita saaliistaan, mereen lentelee paljon lihariekaleita.

Pieniä seuralaisia. Raidalliset luotsikalat uivat hain vierellä, Alla ja edessä odotellen ruoanmurusten tipahtavan eteensä. Hai ei hyödy tästä kumppanuudesta mitenkään, mutta luotsikala kylläkin. Tällaista symbioosisuhdetta sanotaan kommensalismiksi.

Pienet kalat vilistävät nappaamaan ilmaisen aterian. Sikäli kun tiedämme, hait eivät puolestaan saa mitään palveluksia luotsikaloilta. Virtaviivaiset reamorat eli laivakalat ovat vielä hiukan röyhkeämpiä lyöttäytyessään yksiin isompien eläinten kanssa. Ne suorastaan kiinnittyvät isäntänsä nahkaan isolla, soikealla imulevyllä, joka on kehittynyt kalan selkäevästä. Koska reamorat pystyvät hallitsemaan imulevyn liikkeitä, ne voivat halutessaan hellittää otteensa. Hain sydessä reamorat irrottautuvat ja näykkivät murusia isäntänsä ateriasta. Remoroita on kymmenen lajia, joiden koko vaihtelee paristakymmenestä sentistä lähes metriin. Toiset lajit saattavat täydentää ateriaansa napsimalla isäntänsä nahkaan kiinnittyneitä loisäyriäisiä.