Runsas vuosisata sitten sukeltajan vakiovarustuksena oli sukelluskypärä, joka oikeastaan oli eräänlainen pienoissukelluskello. Kypärästä johti letku pinnassa olevaan ilmapumppuun. Raskaiden painojen takia sukeltaja oli melkein pystysuorassa asennossa ja joutui kävelemään kömpelösti pohjaa pitkin. 1800-luvun alkupuoliskolla sukelluskypäriin ja -pukuihin alettiin tehdä runsaasti muutoksia ja parannuksia. Vuonna 1834 amerikkalainen L. Norcross valmisti sukelluspuvun, joka verhosi sukeltajan kokonaan. Kypärän yläosassa oli ylösalaisin käännetyn imuputken muotoinen ilmaläppä, joka poisti käytetyn ilman.

Seuraavana vuonna J.R. Campbell ehdotti lasisen sukelluskypärän käyttöä näkyvyyden parantamiseksi. Campbellin sukelluspuku oli vyötäröön saakka jäykkä ja siitä alaspäin kimmoisa. Poistoputken aukko sijaitsi vyötärön kohdalla. Vuonna 1837 Augustus Siebe esitteli suljetun sukelluspukunsa, joka itse asiassa oli hänen aikaisemman avoimen sukelluspukunsa muunnelma.

Kypärä ja ilmapumppu olivat periaatteessa samanlaiset kuin Sieben aikaisemmassa mallissa. Uuteen kypärään oli tosin asennettu poistoläppä, eikä sukeltajan tarvinnut enää kastua. Sieben suljetusta sukelluspuvusta tuli kaikkien myöhempien sukelluspukujen perusmalli.

Augustus Sieben suljetusta sukelluspuvusta, joka valmistui vuonna 1837, tuli kaikkien myöhempien sukelluspukujen perusmalli. Pumpulla toimitettiin sukeltajille ilmaa.

Sieben malliin on tehty muutoksia, mutta yksikään niistä ei olennaisesti ole muuttanut sen periaatetta. Kun sukeltajat vaihtoivat panssaroidun, nivelikkään sukelluspuvun joustavaan sukelluspukuun ja kypärään, he pystyivät työskentelemään melkoisissa syvyyksissä. Jos hengityskaasuna on ilma, he pääsevät 60—90 metrin syvyyteen, heliumin ja hapen seosta käyttämällä jopa noin 180 metrin syvyyteen. Kypäräsukeltajia käytetään yhä rannikolla suoritetuissa öljynporauksissa, nostotöissä ja satamien huollossa. Tarpon Springsissä Floridassa elävä kreikkalainen sienensukeltajayhteisö luopui jo kauan sitten esi-isiensä tavasta sukeltaa alastomina ja siirtyi käyttämään sukelluskypäriä ja suljettuja sukelluspukuja. Välimeren sienensukeltajat olivat tehneet samoin vähän aikaisemmin.
Nykyaikainen sukelluspuku painaa noin yhdeksänkymmentä kiloa. Siihen kuuluu kypärä, rintalevy, painovyö, joustava vedenpitävä puku ja painotetut kengät. Kengät on valmistettu joko messingistä, joka soveltuu lietteessä kävelemiseen, tai lyijystä, joka antaa pitävämmän jalansijan laivanrunkojen kaltaisilla kiinteillä pinnoilla. Messinkikenkäpari painaa noin yhdeksän kiloa, lyijykenkäpari noin 16 kiloa.
Sukeltaja on yhteydessä emäalukseen ilmaletkun, pelastusköyden ja puhelinkaapelin avulla. Turvallisuussyistä ilmaletku ja pelastusköysi ovat erillään toisistaan. Puhelinkaapeli on kiinnitetty joko ilmaletkuun tai pelastusköyteen.

Laivaston sukeltaja tarkistuttaa pukunsa ennen veteen menoa. Ilmaletku, pelastusköysi ja puhelinkaapeli yhdistävät hänet emäalukseen. Nykyaikainen sukelluspuku painaa noin yhdeksänkymmentä kiloa.	Kypäräsukeltaja ja vapaasti liikkuva sukeltaja uivat vieretysten. Paineilmalaitteen keksiminen vapautti sukeltajat hankalasta sukelluskypärästä ja antoi heille liikkuma vapautta.