| Merten salaisuudet 1977 nro: 13 | ||
|
||
| Drawnin peipot | ||
Ennen Darwinin Lajien synnyn julkaisemista tieteelliset käsitykset elämän synnystä perustuivat pääasiassa Raamatun tekstin ahtaaseen tulkintaan. Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa kerrotaan: »Ja Jumala sanoi: Viliskööt vedet eläviä olentoja... Tuottakoot maa elävät olennot, kunkin lajinsa mukaan.. . Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme.» Tiedemiehet tulkitsivat tämän tarkoittavan elämän ihmeellistä luomista ja määrittelivät sen tarkaksi tapahtumishetkeksi vuoden 4004 eKr. Darwinin tausta oli uskonnollinen, ja nuoruudessaan hän ei ollut valmis asettamaan tätä luomiskäsitystä kyseenalaiseksi. Valmistuttuaan Cambridgesta Darwin hyväksyttiin palkattomaksi luonnontieteilijäksi Beagle-alukselle sen toiselle tutkimusmatkalle Beagle nosti purjeensa Devonportissa Englannissa joulukuun 27. päivänä 1831. Purjehdus maapallon ympäri kesti kaikkiaan viisi vuotta. Matkan aikana Darwin havaitsi monia seikkoja, jotka saivat hänet epäilemään silloisia geologisia ja maapallon muinaista elämää koskevia teorioita. |
||
Näistä peipoista Darwin kirjoitti seuraavasti: »Nähdessään yhdessä pienessä, toisilleen läheistä sukua olevien lintujen muodostamassa ryhmissä esiintyvän asteittaisen muuntelun ja rakenteen vaihtelevuuden, saattaisi todellakin kuvitella, että tässä saaristossa alun perin olleista harvoista linnuista yksi laji on muuttunut, ja näin on päästy erilaisiin lopputuloksiin.» Peipoista Darwin sai aavistuksen tosiasiasta, joka myöhemmin oli käyvä hänelle yhä ilmeisemmäksi ja ilmeisemmäksi: lajeja ei ole luotu äkillisesti kerralla, vaan ne ovat kehittyneet yhteisistä kantamuodoista. Jos Galapagossaarten eläimet ja kasvit olisivat olleet aivan erilaisia kuin eliöt muualla maailmassa, Darwinin vastaitäneet epäilykset äkillisestä luomisesta olisivat ehkä vaimentuneet. Vaikka useimmat näiden saarien eliöt olivat selvästi itsenäisiä muotoja, ne muistuttivat kuitenkin huomattavasti noin tuhannen kilo-metrin päässä olevalla Amerikan manterella tavattavia eläimiä ja kasveja. Darwin pohti seuraavasti: jos näille saarille olisi sijoitettu uudet lajit luomishetkellä, niin miksi ne muistuttivat niin paljon amerikkalaisia muotoja ja miksi monilla näistä saarista oli omat kilpikonna-, matkijarastas- ja peippolajinsa? Darwinin näihin kysymyksiin antamiin vastauksiin perustuu osaltaan nykyisin hyväksytty kehitysteoria, jonka mukaan eliöt kehittyvät luonnonvalinnan ja sopeutuvimpien muotojen eloonjäämisen vaikutuksesta. Darwin palasi takaisin Englantiin vuonna 1836. Hän julkaisi ajatuksensa kirjoissaan Lajien synty (1859) ja Ihmisen syntyperä (1871). Darwinin uran alkaessa vain kerettiläiset epäilivät luomisoppia. Hänen uransa päättyessä tiedemiesten valtaosa hyväksyi kehitysajatuksen. Darwin esitti uuden tavan tarkastella maailmankaikkeutta ja siihen kuuluvia elollisia järjestelmiä. Galapagossaarille päästäkseen maaeläinten on täytynyt kellua monia viikkoja tukin tai oksan päällä. Tästä vaarallisesta matkasta ovat selvinneet useat matelijat, mutta vain harvat nisäkkäät. Tästä syystä matelijoista on tullut Galapagossaarten hallitseva maaeläinryhmä. Merileguaanit ovat eriskummallisia Galapagossaarten rannoilla asustavia matelijoita. Ne parveilevat särmikkäillä kallioilla, ja häirittyinä ne purskauttelevat vesihöyryä sieraimistaan näyttäen melkoisesti vanhan hyvän ajan lohikäärmeiltä. Merileguaaneja ei elä missään muualla maapallolla. Merileguaanit ovat varsin mainioita uimareita, ja ne syövät ainoastaan merileviä. Saarien välisten vahvojen merivirtojen ja syvemmillä vesillä olevien haiden vuoksi merileguaanit liikkuvat hyvin harvoin kauas asuinsaariltaan. Tämän seurauksena eri saarille on kehittynyt eri rotuja, jotka hiukan eroavat toisistaan. Saarien siskosissa elävät maaleguaanit syövät lehtiä ja kaktuksia. Galapagossaarten syntyperäinen matelija-asukki on myös jättiläiskilpikonna, jonka espanjankielisen nimen — galapago — mukaan saaret ovat saaneet nimensäkin. Nämä valtavat matelijat saattavat painaa jopa neljännestonnin ja elää yli sadan vuoden ikäisiksi. Ne ovat saarten merkittävimmät kasveja syövät eläimet. Mannermaalla vastaavan ekologisen lokeron täyttävät tavallisesti lampaat ja karja. Kun merirosvot ja valaanpyytäjät toivat saarille lampaita, nautoja ja aaseja, nämä eläimet olivat ylivoimaisia kilpailijoita kilpikonnille. Lisaksi ne hävittivät kasvillisuuden, joka aikaisemmin oli suojannut kilpikonnien poikasia saalistavilta lokeilta ja haukoilta. Tästä syystä kilpikonnien määrä pieneni romahdusmaisesti, etenkin kun niitä myös pyydystettiin ravinnoksi. Vuonna 1964 aloitettiin luonnonsuojeluohjelma, jonka tuloksena lampaat saatiin häviämään saarilta. Kilpikonnat ovat tämän jälkeen onnistuneet paremmin säilyttämään asemansa olemassaolotaistelussa. |
||
| ©2012 Merten Salaisuudet Jacques-Yves Cousteau Editio Service S.A. 1976 Oy Concert Hall Society Ab Taitto: ja web julkaisu: Jari Saarinen |