Kalastajat, jotka hankkivat ruokaa itselleen ja perheelleen yksinkertaisilla pyyntimenetelmillä, eivät koskaan saattaneet merieläimiä sukupuuttoon kuolemisen partaalle. Siihen heidän keinonsa olivat liian tehottomia. Mutta kun maailman kalastuslaivastot ryhtyivät 1800-luvulla käyttämään höyryvoimaa, ihminen alkoi jo etääntyä alkeellisista, monia satoja, jopa tuhansia vuosia käytössä olleista kalastusmenetelmistä. Höyrykoneen turvin voitiin lähteä kalanpyyntiin niin myrskyllä kuin tyynelläkin. Uusi voima valjastettiin myös kansikoneiston käyttäjäksi, joten verkkojen ja laahusnuottien vetämiseen tarvittiin vähemmän miehiä kuin ennen.

Toisen maailmansodan aikana tuhoutui kokonaisia kalastuslaivastoja. Monet valtiot ja yksityiset yrittäjät joutuivat aloittamaan uuden kalastuslaivaston rakentamisen lähes tyhjästä. Hyväksi käytettiin kaikkia sodan aikana keksittyjä teknisiä parannuksia, kuten elektronisia havaintolaitteita ja viestitysvälineitä. Kalaparvien etsimiseen alettiin käyttää kaikuluotaimia, ja lämpömittausten avulla voitiin seurata parvien liikehdintää. Aluksista oli radiopuhelin-yhteys kotisatamiin ja tähystyshelikoptereihin. Myös keinokuidut, joita ryhdyttiin valmistamaan 1940- luvun lopulla, vaikuttivat merkittävästi kalastusteollisuuteen. Keinokuituverkot olivat kevyempiä ja kestävämpiä kuin luonnon-kuituiset.

Yhä täydellisemmiksi kehitetyistä menetelmistään huolimatta nykyajan kalastus on kuitenkin pohjimmiltaan yhtä barbaarista kuin kivikautinen metsästys. Ihminen harventaa maailman eläinkantaa ottamatta huomioon, että kanta saattaa uhkaavasti vähentyä.

Ihminen on aina harjoittanut merikalastusta huolettomasti. Hän lähtee kotisatamasta merelle, matkaa paikkaan, jossa pitkäaikaisen kokemuksen perusteella pitäisi olla saalista, heittää verkot veteen, vetää ylös kaiken mitä saa ja palaa sitten kotisatamaan.

Ihmisen ei ole koskaan tarvinnut murehtia seuraavan päivän tai edes seuraavan vuoden saalista. Meri on näyttänyt tarpeeksi laajalta ja syvältä taatakseen saaliin riittävyyden. Vain ani harvoin meressä tapahtuneet muutokset ovat pettäneet ihmisen odotukset.

Nykyaikaisen kalastuksen laajuus ja kehittyneet menetelmät ovat kuitenkin muuttaneet tilanteen kokonaan. Kalavedet, jotka on jo ikimuistoisista ajoista tiedetty viljaviksi, alkavat köyhtyä. Kalastuksesta riippuvaisten maiden hallitukset riitelevät jäljellä olevien kalavesien oikeuksista.

Pitkälle organisoidut kalastuslaivastot pyydystävät nykyään kaloja ja valaita täysin järjestelmällisesti. Ne ovat ottaneet käyttöönsä isoja emälaivoja, joilla käsitellään useiden pienten alusten saalis. Tällaisten kalastuslaivastojen harjoittama voimaperäinen kalastus on pienentänyt tuntuvasti esimerkiksi turska-, kampela - ja koljakantaa.

Nykyajan kalastus on yhtä barbaarista kuin kivikautinen metsästys. Ihminen harventaa maailman eläinkantaa ottamatta huomioon, että kanta saattaa uhkaavasti vähentyä.

Jotta emme riistäisi merta tyhjiin, meidän on< opittava tietämään, millainen vaikutus kullakin kasvi- ja eläinlajilla on ympäristönsä muihin eläimiin. Yhdenkin lajin tuhoutuminen voi aiheuttaa monien muiden siitä riippuvaisten lajien tuhon. Esimerkiksi tonnikalan liikapyynti johtaa tonnikalaa pienemmän, saman sukuisen boniitin nopeaan lisääntymiseen. Boniitit syövät entistä enemmän tonnikalan mätiä ja poikasia ja kiihdyttävät näin tonnikalojen vähentymistä.

Merianturanuotta. Nykyajan kalastusaluksilla voidaan pyytää valtavia kalamääriä. Hyvin usein meri ei kuitenkaan vauriotta kestä näin suurta rikkauksiensa verottamista.