Merten salaisuudet 1977 nro: 13  
Kotisivuille / Merten salaisuudet lehden arkistoon
 
Elämän kaava

 

a

Merivuokkoäitejä. Nuoret Epiactis-merivuokot (yllä) ovat kiinni vanhemmissaan näiden ojennettujen pyynti-lonkeroiden suojissa. Toukat kehittyvät emon sisällä ja siirtyvät ulos tämän suun kautta. Kasvettuaan riittävän suuriksi ne ryömivät tiehensä.

 
Ihmiskunta on jo vuosisatojen ajan uneksinut elämän luomisesta, elävän olion valmistamisesta laboratoriossa. On kerrottu lukuisia tarinoita noidista ja alkemisteista — tavallisesti pahoista — jotka ovat rakentaneet eläviä robotteja. Antamatta näihin tarinoihin sisältyvän opetuksen häiritä itseään molekyylibiologit ovat ratkaisemassa ja jo ratkaisseet eräitä perinnöllisyyden eriskummallisimpia salaisuuksia. Perinnöllisyyden avulla elämä tuottaa itsensä kaltaista elämää. Joskus kai jokainen on ihmetellyt sitä, mikä saa ruumiimme sikiövaiheen aikana kehittämään päähän silmät eikä esimerkiksi sormia. Pidämme itsestään selvänä sitä, että jälkeläiset muistuttavat vanhempiaan, mutta mistä tämä sitten oikein johtuu? Miksi delfiinin pitäisi synnyttää juuri delfiininpoikanen eikä esimerkiksi meri-vuokkoa? Toisin sanoen: mikä on se kaikissa elävissä oliossa oleva tekijä, joka määrää niiden perusmuodon ja huolehtii siitä, että tämä perus-muoto siirretään niiden jälkeläisille lähes erehtymättömän tarkasti? Monia johtolankoja seuranneet tiedemiehet päätyivät lopulta siihen, että tämä tekijä tai nämä tekijät sisältyivät kromosomeihin Kromosomit rakentuvat suuresta määristä peräkkäisiä yksiköitä, jotka ovat kuin helmet helminauhassa. Näitä yksiköitä kutsutaan geeneiksi. Kun geeneihin kohdistettiin röntgensäteitä, niin havaittiin, että alkuperäisen

koodatun perinnöllisyysviestin siirrossa tapahtui häiriöitä. Säteilytyksestä oli tuloksena runsaasti mutaatioita eli perinnöllisen aineksen rakenteen ja samalla viestin muutoksia. Lisätutkimuksissa perinnöllisyyden määrääjänä olivat DNA- eli deoksiribonukleiinihappomolekyylit. DNA säätelee kaikkia perusaineenvaihdunnan reaktioita soluissa, ja geenit rakentuvat DNA:sta. DNA-molekyylin rakenne muistuttaa kierreportailta. Se koostuu nukleotideista, joissa kussakin on aina orgaaninen emäs-, sokeri- ja fosfaattimolekyyli toisiinsa kytkeytyneinä.

Nukleotidit liittyvät peräkkäin yhteen muodostaen ketjun. Kierreporrasrakenteessa on kaksi rinnakkaista nukleotidiketjua. Portaiden »reunat» muodostuvat sokeri- ja fosfaattimolekyyleistä, reunojen väliset »askelmat» taas pareittain toisiinsa liittyneistä emäsosista. Emäosat muodostavat koodin, johon sisältyy perinnöllinen tieto. Toisen (ja vain toisen!) nukleotidiketjun kolme peräkkäistä emästä muodostaa aina yhden »koodisanan». Kukin koodisana tarkoittaa jotakin tiettyä aminohappoa. Valkuaisaineet rakentuvat peräkkäin toisiinsa ketjuiksi liittyneistä aminohapoista.

Tietty koodisanojen järjestys DNA:ssa vastaa tiettyä aminohappojärjestystä ketjussa, ja tietty aminohappojärjestys tuottaa tietyn valkuaisainemolekyylin. Kaikki solujen aineenvaihduntareaktiot tapahtuvat entsyymien sääteleminä — ja entsyymit ovat valkuaisaineita. DNA säätelee entsyymien valmistusta ja siten solujen aineenvaihduntaa. Eliöiden erilaiset ominaisuudet ovat viime kädessä seurausta niiden solujen aineenvaihduntareaktioista, joten DNA säätelee eliöiden kaikkia ominaisuuksia.

Mutaatiossa tavallisesti on kyse yhden »kirjaimen» (emäksen) muuttumisesta toiseksi jossakin kolmikkokoodin »sanoista» (emäskolmikoista). Tämän muutoksen tuloksena syntynyt uusi koodisana saattaa vastata jotakin muuta aminohappoa kuin alku-peräinen. Kyseisen geenin koodaaman valkuaisaineen rakenteessa tapahtuu tämän johdosta muutos, joka voi olla merkityksetön, haitallinen tai hyvin harvoin edullinen. Jos mutaatio on tapahtunut muna- tai siittiösolussa tai näiden kantasoluissa, niin se saattaa siirtyä yksilön jälkeläisiin, joilla sitten on kyseinen muteerannut geeni kaikissa soluissaan. Valinta suosii edullisia mutaatioita, ja lajinkehitys perustuu niihin. DNA:n rakenne on periaatteessa samanlainen bakteereilla, kasveilla ja eläimillä.

Ainoat merkitsevät erot ovat DNA:n määrässä ja kolmikkokoodin sanojen järjestyksessä. Näiden eroavuuksien seurauksena ihminen ja simpukka poikkeavat toisistaan. Biologisen tutkimuksen edistyessä lähestymme koko ajan hetkeä, jolloin sattumanvaraisuus voidaan poistaa evoluutiosta. Tulokset saattavat olla pelottavat, ja voi vain toivoa, että tietoa tullaan tulevaisuudessa käyttämään parannuksiin eikä tuhoamiseen

Uskollinen isä. Merineulakoiraat eivät sorra naaraita; itse asiassa koiraat pitävät huolta koko lastenhoidosta. Merineulakoiras (alla) säilyttää naaraan laskemat mäti-munat vatsapuolella olevassa urassa.
Etukansi
Ruovikon saalistaja
Ruovikon saalistaja 2
Maa herää
Elämän nuoruus
Elämän nuoruus 2
Elämän arkistot
Kiveen kirjoitettu
Merieläimiä vuorilla
Evoluutioajatuksen kehitys
Lomarcin käsitys
Drawnin peipot
Mendel ja herneet
Mandel ja herneet 2
Elämän kaava
Mutaatiot
©2012 Merten Salaisuudet Jacques-Yves Cousteau Editio Service S.A. 1976 Oy Concert Hall Society Ab
Taitto: ja web julkaisu: Jari Saarinen