Merten salaisuudet 1976 nro: 50  
Kotisivuille / Merten salaisuudet lehden arkistoon  
Hapenkierrättimet

 

Ennen korkeapainekompressorien keksimistä oli mahdotonta edes ajatella riittävien ilmamäärien viemistä veden alle. Jo vuonna 1842 ranskalainen Sandala suunnitteli omavaraista hengityslaitetta, joka kierrätti ilmaa ja suodatti pois hengityksen kuona-aineet. Ainoa ihmiselämälle todella välttämätön kaasu on happi. Runsaat hiilidioksidimäärät käyvät haitallisiksi ilmakehän ilmaa hengittävälle ihmiselle. Typpi puolestaan on neutraalia, ei hyödyksi eikä haitaksi. Jos joku siis halusi suhtautua vakavasti Sandalan luonnokseen, hän tarvitsi suljetun piirin hengityslaitteen toteuttamiseen vain happea ja jotakin muuta ainetta, joka imisi hiilidioksidin.

Vuonna 1878 Henry A. Fleuss valmisti ensimmäisen tämäntyyppisen toimivan laitteen, jota nimitettiin hapenkierrättimeksi. Laitetta ei varsinaisesti valmistettu sukeltamista varten vaan käytettäväksi saastuneessa ilmassa, esimerkiksi hiilikaivoksissa, joihin keräytyi myrkyllisiä kaasuja ja höyryjä. Ensimmäisen maailmansodan aikana liittoutuneiden joukot käyttivät Fleussin periaatteen mukaisesti rakennettuja laitteita kaivutöissä. Sukelluksen erikoistuntija ja historiantutkija Robert H. Davis mukaili kierrättimen lentäjien käyttöön sopivaksi.

 

Varhainen pelastuslaitteisto (yllä) on nykyään korvattu yhdistelmällä, johon kuuluu nenäsuojus, pelastusliivit ja märkäpuku (vasemmalla).
Kansilehti
Huolehtivainen isä
Ilmasta veteen
Paineen lait
Veden voima
Luonnolliset rajat
Hengitys veden alla
Putkella hengittäjät
Ilmapussit
Kello ilmapyydyksenä
Sukelluspuvun synty
Sukelluskypärät
Haave vapaudesta
Ilman annostelua
Hapen kierrättimet
Paineilman tulo

Kierrätyslaitteen tärkeimmät osat olivat kasvo-naamari, joustava hengityspussi ja happilieriö, jossa vallitsi 30 ilmakehän paine (30 kg/cm2). Laitteen avainosa, hiilidioksidin poistosäiliö, oli sukeltajan selässä hengityspussin takana. Nykyään poistopatruuna sijoitetaan pussin sisään, happilieriö asetetaan pussin alle ja koko laite kiinnitetään sukeltajan rintapuolelle. Davis suunnitteli myös samantyyppisen laitteen, jota oli määrä käyttää sukellusveneissä hädän tullen.

Davisin pelastuslaitteistoon kuuluu lisäksi happea sisältävä varakapseli, joustava ilmaletku, suukappale ja nenäsuojus. Joustavan pussin ansiosta hengitysilmassa vallitsee sama paine kuin vedessä, ja hengityspussia voidaan käyttää kellumisapuna.

Ihmisen keuhkot tarvitsevat vain noin litran ilmaa minuutissa hänen oleskelusyvyydestään riippumatta. Koska hapenkierrättimet eivät ole kömpelöitä eivätkä hankalakäyttöisiä, ne ovat erityisesti sotilassukeltajien mieleen. Toisessa maailmansodassa sammakkomiehet käyttivät hapenkierrättimiä ja todennäköisesti asettivat niiden toimintakyvyn äärimmilleen. He oppivat, että paineen alaisena puhdas happi aiheuttaa vaarallisia kouristuksia ja että happea hengittäen voidaan sukeltaa pitkään vain lähellä pintaa. Alaspäin päästään turvallisesti enintään 6—7 metrin syvyyteen.

Koska suljetusta kierrättimestä siirtyy veteen vain vähän tai ei lainkaan kaasua, sen toiminta on huomaamatonta. Tämä tekee sen hyvin käyttökelpoiseksi sotilastehtävissä. Koska hapenkierrätin toimii lisäksi äänettömästi, tutkijat voivat sen avulla tarkkailla merieläinten käyttäytymistä niitä häiritsemättä.

Sukeltaja kantaa hapenkierrätintä rintapuolellaan (vasemmalla). Näistä tiiviistä laitteista (alla) ei lähde lainkaan poistokaasuja, joten ne ovat armeijan ja tiedemiesten suosiossa.

 
©2012 Merten Salaisuudet Jacques-Yves Cousteau Editio Service S.A. 1976 Oy Concert Hall Society Ab
Taitto: ja web julkaisu: Jari Saarinen