| Merten salaisuudet 1977 nro: 13 | |||
|
|||
| Alituinen kilpailu | |||
| Meressä on vain tietty määrä ravintoa ja tietty määrä tilaa. Parhaisiin paikkoihin pyrkii tavallisesti aina useita eliöitä päästäkseen käyttämään hyväksi niiden tarjoamia mahdollisuuksia. On muitakin kilpailun kohteita. Yhteyttävät eliöt sekä niitä ravinnokseen käyttävät eläimet tarvitsevat auringonvaloa. Varjoon joutuvat kuolevat. Pääsy ravinteita kuljettavien virtausten ääreen voi merkitä kysymystä elämästä tai tuhoutumisesta. Ja jokaisen eliön jälkeläisillä täytyy olla paikka, jossa kasvaa.
Lähes kaikkiin eliöiden välisiin vuorovaikutuksiin liittyy jonkinlaista kilpailua. Poikkeuksia ovat mutualistiset, kommensalistiset ja parasiittiset suhteet eliöiden välillä. Niissä on kyse yksityiskohtaisista järjestelyistä, joiden tuloksena usea eri eliö voi samanaikaisesti elää samassa tilassa tai hyvin lähellä toisiaan. Mutualismissa kukin osapuoli hyötyy suhteesta. Kommensaaleissa suhteissa yksi tai useampi mukanaolija hyötyy kenenkään kärsimättä. Parasitismissa eli loisimisessa toinen elää toisen kustannuksella, mutta yleensä loinen ei tapa isäntäänsä, sillä tällöin se itsekin tavallisesti kuolisi. Sitä kilpailun muotoa, joka näyttää aiheuttavan luonnossa aina havaittavissa olevan tasapainoisuuden vaikutelman, voidaan kutsua tasapaino-kilpailuksi. Useimmat eliöt elävät vakaassa, yksikkönä kehittyvässä yhteisössä. Yhteisön muodostavat jäsenet voivat vaihtua, mutta sen yleisrakenne säilyy niin kauan, kuin elinympäristö pysyy muuttumattomana. Eläimet ja kasvit esiintyvät tavallisesti yhteisöissään vyöhykkeittäin, ja samoin itse yhteisöt ovat vyöhykkeinä. Klassinen esimerkki vyöhykkeinä elävistä kasveista ja eläimistä on Pohjois-Atlantin rantaviivaa lähellä oleva, nousu- ja laskuveden äärirajojen väliin jäävä elinympäristö. Myytilussukuun kuuluvat sinisimpukat ja Chthamalussukuiset merirokot pystyvät kestämään pitkiä aikoja vedettä ja kuivumiselle alttiina. Niitä tavataan vuorovesivyöhykkeen ylimmissä osissa ja laituripaalujen yläpäissä. Modiolus-suvun sinisimpukat ja Balinus-suvun merirokot puolestaan eivät kestä pitkiä kuivumiskausia. Ne elävät alempana paalujen pinnalla sekä lähempänä vuorovesivyöhykkeen alarajaa. Pehmeä-kuoriset Myasimpukat pystyvät maahan kaivautuneena kestämään pisimmän aikaa poissa vedestä. Niitä voikin löytää aivan vuorovesivyöhykkeen yläosasta. Mercenaria-simpukan ja Poliniceskotilon on pysyteltävä pinnan alla. Ne saattavat yrittää tunkeutua toistensa elin-alueelle, mutta joutuvat vetäytymään pois olo-suhteiden soveltuessa toiselle lajille paremmin
Elintaloisia. Keltaiset polyypit (yllä) eivät itse pysty erittämään tukirankaa. Ne kasvavat oranssinvärisen sarveiskorallin päällä ja tunkevat sen kilpailussa syrjään omasta tukirangastaan. Vaikka nämä polyypit eivät ole loisia ravinnon suhteen, ne kuitenkin vievät isännältä sen elintilan, ja niitä voidaan siksi pitää parasiitteinä. Äänetön sota. Yhdyskuntana kasvavat meritupet ympäröivät pientä vaaleanpunaisten korallilevien muodostamaa laikkua (alla). Selvä kilpailuvyöhyke osoittaa kummankin eliöjoukon rajat. |
|||
| ©2012 Merten Salaisuudet Jacques-Yves Cousteau Editio Service S.A. 1976 Oy Concert Hall Society Ab Taitto: ja web julkaisu: Jari Saarinen |