| Merten salaisuudet 1977 nro: 13 | |||
|
|||
| Jäljittelijöitä | |||
|
|||
| Imartelun rehellisin muoto on matkiminen, sanovat korkeasti oppineet. Se voi olla hyvä keino myös hengissä pysyttelemiseksi. Suojelevaa yhdennäköisyyttä saattaisi ehkä muutoin pitää viimeisteltynä naamiointivärityksen muotona, mutta muita eliöitä jäljittelevät eläimet eivät suinkaan välttämättä halua piiloutua. Ne haluavat, että niitä erehdytään pitämään jonakin muuna, kuin ne ovat.
Jos kokoaa näytteitä lähellä rantaviivaa olevista leväkasvustoista Atlantin tai Itämeren rannoilla, niin saaliiksi tulee todennäköisesti myös lukuisia särmä - ja siloneuloja. Nämä pitkänomaiset kalat piiloutuvat matkimalla tiettyjä leviä, ja niitä on usein lähes mahdoton havaita omassa elinympäristössään. Sargassomeressä sukeltava saattaa nähdä erään merihevosen (Phyllopteryx). Sitä on kuitenkin etsittävä melkoisen huolellisesti, sillä sen ruumiin ulokkeet ja värit sulauttavat sen täydellisesti ympäröiviin sargassoleviin. Joskus eläimet suojelevan yhdennäköisyyden vuoksi muistuttavat itseään vaarallisempia eläimiä. Eräät ankeriaslajit matkivat myrkyllisiä merikäärineitä niin hyvin, ettei harjaantunut tiedemieskään tavallisesti pysty erottamaan niitä toisistaan vedessä. Eläin voi myös jäljitellä vaaratonta otusta. Muuan limakala näyttää harmittomalta, itse asiassa hyödylliseltä Labroides-sukuun kuulu-valta huulikalalta. Huulikala auttaa muita (ja hankkii itselleen samalla aterian) puhdistamalla toisista kaloista loisia. Limakalan ainoa toive sen sijaan on päästä repimään palasia niistä kaloista, jotka luulevat tulevansa saamaan apua huulikalalta. |
|||
| ©2012 Merten Salaisuudet Jacques-Yves Cousteau Editio Service S.A. 1976 Oy Concert Hall Society Ab Taitto: ja web julkaisu: Jari Saarinen |