Otsikossa mainitut eläimet tunnetaan yhteisnimellä mustekalat. Häiden tavoin mustekalatkin ovat seikkailukertomusten vakituista hirviökalustoa, mikä on ilmeisesti osaltaan saanut Merten salaisuuksien lukijat kyselemään näiden otusten vaarallisuutta ihmiselle.

Korostettakoon heti alkuun, että mustekalat eivät yleensä ole hyökkääviä eläimiä. Useimmat mustekalat ovat sitä paitsi niin pieniä, ettei niistä ole ihmisen vangitsijaksi. Silti eivät hurjat mustekalajutut ole täysin vailla todellisuuspohjaa. Suuret mustekalat, esimerkiksi jotkin meritursaat, kykenevät lujaan alustaan kiinnittyneinä ehkä hyvinkin pitelemään ihmistä veden alla niin kauan, että ihminen hukkuu. Valtavat mustekalat, jättiläiskalmarit, olisivat jo sitten aivan mahdottomia vastustajia aseettomalle ihmiselle. Tavallisesti ne kuitenkin asustavat niin suurissa syvyyksissä, että niitä on ollut erittäin vaikea tavoittaa. Jättiläiskalmareita voi siis tuskin pitää minään erityisenä uhkana sukeltajille. Alla olevassa kuvassa on verrattu ihmistä muutamiin jättiläiskalmareihin, jotka on sattumalta saatu kiinni ja onnistuttu hilaamaan pintaan. Lonkeroitten ohella mustekalan aseena on myös terävä nokka. Mustekalan purema saat

taa aiheuttaa runsaan verenvuodon, ja sylkirauhasten erittämä myrkky nostaa kuumeen. Australian Isolla valliriutalla asustavan mustekalalajin (kuva sivulla 31) myrkky voi jopa tappaa ihmisen. Tällaiset tapaukset ovat kuitenkin harvinaisia. Mitä eläimiä mustekalat sitten ovat? Ne ovat suuria nilviäisiä, jotka kuuluvat nilviäisten pääjakson (Mollusca) luokkaan pääjalkaiset. Pääjalkaisiksi niitä sanotaan siksi, että niiden jaloiksi kutsutut lonkerot liittyvät suoraan "päähän". Lihaksikkaiden lonkeroiden avulla mustekalat "kävelevät" ja tarttuvat saaliiseen. Lonkeroiden alapuolella on lukuisia imukuppeja. Lonkeroiden päissä on suu, jota ympäröivät pehmeät huulet ja sarveisleukojen muodostama nokka. Mustekaloilla on kaksi kidusta

(pääjalkaisiin kuuluu myös nelikiduksisia eläimiä, muun muassa helmivene), jotka sijaitsevat vaippaontelossa. Ruumis on säkkimäinen, ja se liikkuu paitsi lonkeroiden avulla myös siten, että vaippaonteloon otettu vesi puristuu voimakkaasti kapean suppilon lävitse. Näin eläin syöksähtää nopeasti takaperin kuin suihkumoottorin työntämänä. Mustekala on älykkäin selkärangaton. Sillä on laaja suurten hermosolujen keräytymä, joka toimii tehokkaina "aivoina". Tämä hermosolujen keräytymä sijaitsee silmien välissä ja pystyy erittäin teräviin aistimuksiin ja nopeisiin käskynantoihin lihaksille. Sitä paitsi se kykenee oppimaan tehtäviä, joita mustekala ei joudu luonnossa suorittamaan.

Koska mustekala on nopea eläin, sen ei olisi tarkoituksenmukaista turvautua pelkästään hajuaistiin. Mustekalat ovatkin varsin tarkkanäköisiä. Mustekalan silmä muistuttaa hämmästyttävästi selkärankaisten silmää, vaikka kehityshistoriallisesti niillä ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Kokeiden perusteella, otaksutaan, että mustekalan silmien välittämä kuva on yhtä selvärajainen kuin ihmissilmän antama kuva; värien näkeminenkin lienee lähes vastaava. Mainittakoon, että eläinkunnan suurin silmä on jättiläiskalmarilla: on tavattu silmiä, joiden läpimitta on ollut yli 40 cm. Näkönsä (ja osittain kosketus- ja hajuaistinsa) avulla mustekala paikallistaa saaliin. Ravinnokseen se käyttää kaloja, äyriäisiä, kotiloita ja simpukoita. Nimensä mustekala on saanut erikoisesta elimestään mustesäiliöstä, jonka tiehyt avautuu peräsuoleen. Vaaran uhatessa mustekala ruiskuttaa ympärilleen tummaa nestettä, "mustetta",

joka sakeana pilvenä peittää sen saalistajan näkyvistä. Lisäksi mustekalat yleensä pystyvät myös nopeasti vaihtamaan väriä. Vihollisen on siis ensin selviydyttävä mustepilvestä ja sitten koetettava löytää saalis, joka on aivan toisenvärinen kuin tuokio sitten ja joka on vesisuihkun avulla loitontunut kauas vainoojastaan. Jotkut syvänmeren mustekalalajit ruiskuttavat musteen sijasta valonhohtoisia nestepilviä.
Mustekalat jaetaan lonkeroiden lukumäärän perusteella kahteen lahkoon, kymmenlonkeroisiin ja kahdeksanlonkeroisiin. Seepiat ja kalmarit kuuluvat kymmenlonkeroisiin. Seepiat, kuten muutkin mustekalat, asuvat pelkästään melkoisen suolapitoisissa vesissä. Niinpä niitä ei tavatakaan Itämeressä, mutta kylläkin Etelä- ja Keski-Euroopan rannikoilla. Seepian ruumiin pituus on noin 30 cm, ja se on muodoltaan litteä. Seepian mustetta käytetään väriaineena.

Kalmareita elää lähes kaikissa merissä pohjoisia merialueita myöten (tavataan myös läntisellä Itämerellä). Tavallisen kalmarin pituus on parikymmentä senttiä, ruumis on nuolimainen. Meritursaat ovat kahdeksanlonkeroisia mustekaloja, jotka elävät kallionkoloissa, koralliriutoilla ja syvänteissä. Meritursaan ruumiin pituus on yleensä alle 20 senttiä — tosin on olemassa varsin kookkaitakin tursaita.
Mustekalaa pidetään esimerkiksi Välimeren maissa suurena herkkuna, ja Japanissa kalmarien voidaan sanoa kuuluvan miltei jokapäiväiseen ruokapöytään. Mustekalojen taloudellinen merkitys on jo nyt suuri monille kalastusmaille, ja niistä saattaa ennen pitkää koitua tärkeä lisä ihmiskunnan ravinnonlähteisiin. Alla:Australian Isolla valliriutalla asuvan mustekalan (Octopus maculosus) puraisu saattaa koitua kuolemaksi ihmisellekin.