Useimmat eläimet tarvitsevat elääkseen kolmea ainetta: vettä, happea ja ruokaa. Elimistössä nämä kolme toimivat yhteistyössä pitäen ruumiin kunnossa. Ennen kuin elimistö voi käyttää näitä aineita hyväkseen, niiden täytyy muuttua erilaisiksi kemikaaleiksi.

Happi yhtyy elimistössä muihin aineisiin (hapettaa ne) ja tuottaa näin energiaa. Vesi kuljettaa kuona-aineita ja muuttuu erilaisiksi elimistöä hyödyttäviksi yhdisteiksi. Ravinto pilkkoutuu vitamiineiksi, kivennäisiksi, rasvoiksi, hiilihydraateiksi ja valkuaisaineiksi. Näiden kemiallisten aineiden hapettumista nimitetään aineenvaihdunnaksi. Jotkut aineenvaihduntaan osallistuvat aineet muodostavat kasvavaa kudosta, toiset puolestaan korvaavat vanhentuneen, sairaan tai vioittuneen kudoksen uudella. Eri eläinten kyky käyttää ravintoa hyväkseen on hyvin vaihteleva. Vaikka kasvinsyöjillä on pitempi ruoansulatuskanava kuin lihansyöjillä, lihansyöjät käyttävät ravintonsa tehokkaammin.

Ravinnonottotapa, ravinnon laatu, sen sulattaminen, jopa ravintoa käyttävän eläimen terveydentila ratkaisevat, kuinka tehokkaasti ravinto muuttuu energiaksi. Jotkut eläimet sulattavat ravinnon jo ruumiinsa ulkopuolella ja ottavat elimistöönsä vain käyttökelpoisen osan. Meri-tähti toimii näin syödessään simpukoita. Toiset lajit ottavat vatsaansa sekä ravintoa että vieraita aineita, sulattavat ravinnon ja poistavat jätteet. Esimerkiksi suuri huulikala saattaa hotkaista hiekkaa ja kiviä kokonaisen hummerin mukana.

On kiinnostavaa todeta, että merinisäkkäät, kuten iso merileijona, eivät tarvitse energiaa ensi sijassa suojaksi kylmää elinympäristöään vastaan. Näiden eläinten täytyy pikemminkin kehittää elintoimintonsa hyvin suuriin lämmönvaihteluihin sopeutuviksi. Jos ravinnon tarkoituksena olisi vain rasvakerroksen kasvattaminen, eläin ylikuumenisi ja lopulta kuolisi, mikäli sen elinympäristö ei olisi äärimmäisen kylmä.

Kun hylkeet nousevat keväisin jäälle, tämä jää voi olla useita asteita kylmempää kuin merivesi. Vaikka hylkeet makaavat jäällä pitkiäkin aikoja, jäässä ei näy sulamisen merkkiäkään. Jään ja hylkeen nahan lämpötilan täytyy siis olla suunnilleen sama. Kuinka hylje sitten säilyttää ruumiinsa äärialueiden verenkierron ennallaan ilman lämmönhukkaa, joka aiheuttaisi jään sulamisen? Todennäköisesti sillä on sisäinen lämmönsiirtojärjestelmä. Lämmin valtimoveri luovuttaa melkein kaiken lämpönsä viereisiin laskimoihin ja kulkeutuu vasta sen jälkeen ulompiin ihokerroksiin.

Lisääntymisaikana hylkeet saattavat ottaa aurinkoa saamatta silti lämpöhalvausta. Luultavasti tämä johtuu edellä kuvatun kaltaisesta, mutta päinvastaisesta ilmiöstä. Myös rasvakerroksen sisältämien rasva- aineiden koostumuksesta on apua. Nämä planktonista saadut rasvat sulavat alhaisessa lämpötilassa. Ne helpottavat eläimen mukautumista äkillisiin lämpötilan-muutoksiin, jotka ovat tyypillisiä merieläinten elämälle.

Delfiinit pystyvät ponnistamaan vedestä erittäin korkealle ilmaan. Tämäkin on osaltaan todistus niiden suuresta lihasvoimasta. Kun hylkeet nousevat keväisin jäälle, tämä jää voi olla useita asteita kylmempää kuin merivesi. Vaikka hylkeet makaavat jäällä pitkiäkin aikoja, jäässä ei näy sulamisen merkkiäkään. Jään ja hylkeen nahan lämpötilan täytyy siis olla suunnilleen sama.