Raamatussa kerrotaan Joonasta, joka joutui valaan kitaan ja selviytyi tästä seikkailusta elävänä. Kertomus on luonnollisesti syytä ottaa vertauskuvallisesti. Jos joku merenkulkija on ammoin heitetty laivasta mereen ja joutunut ison merieläimen kitaan, tämä eläin ei ole voinut olla valas.

Meressä on toki muitakin isoja eläimiä. Kun olimme kerran Calypsolla tutkimassa Punaisenmeren laivahylkyjä, kohtasimme valtavan suuren, meriahventa muistuttavan kalan, jonka pituus oli noin neljä metriä. Me emme olleet koskaan aikaisemmin nähneet näin isoa tämänlajista kalaa. Meriahvenet ottavat ravintonsa imaisemalla sen kitaansa. Niinpä todellisuudessa on ehkä tapahtunut seuraavasti: Joona putosi tai heitettiin yli laidan, joutui meriahvenen imaisemaksi ja menetti välillä tajuntansa. Kala sylkäisi hänet pian suustaan, onneksi rannikon läheisyyteen.

Kuvan nuoren merinorsun täytyy kasvaa kiireen vilkkaa ja saada nopean kasvun vaatima ravintomäärä. Merinorsuyhteisö kokoontuu noin kahdeksi kuukaudeksi rauhalliselle arktiselle saarelle tai jättiläismäiselle jäälautalle synnyttämään senvuotiset poikaset ja siittämään seuraavat. Sen jälkeen yhteisön jokainen eläin joutuu kohtaamaan avomeren kaikkine rasituksineen ja vaaroineen.

Jotkut hylkeenpoikaset ovat uimataitoisia heti synnyttyään. Toiset pysyttelevät kuivilla pari kolme viikkoa, ennen kuin tutustuvat veteen. Tavallisesti hylje-emo palaa mereen jo viikon kuluttua synnytyksestä, mutta pienokainen ei toki jää aivan oman onnensa nojaan. Emo saapuu imettämään sitä kerran viikossa 3—6 viikon ajan. Sen jälkeen emo ei kuitenkaan voi enää pyydystää poikaselleen kalaa eikä suojella sitä pelätyltä miekkavalaalta, joka pitää hylkeenpoikasia lempiherkkunaan. Poikasen täytyy kasvaa melkein emonsa kokoiseksi kolmessa kuukaudessa, jotta se selviytyisi vaaroista omin avuin.