Useat meistä ovat kuulleet puhuttavan pahnanpohjimmaisesta. Kenties olemme nähneetkin tuollaisen säälittävän pienen porsaan, koiranpenikan tai kissanpennun, joka on heiveröisempi kuin muut poikueen jäsenet. Mistä johtuu, että yksi poikanen voi olla syntyessään sisaruksiaan heikompi? Tärkeimpiä syitä on huono ravitsemus.

Jos tiineenä oleva emo saa riittämättömästi ravintoa, poikasetkin joutuvat kärsimään. Moni raskaudet ovat yleisiä alkeellisemmilla eläimillä, ja tämän vuoksi kohdussa on usein ahdasta. Jos sikiöllä ei ole tarpeeksi tilaa kohdussa, tai ravintoyhteys emoon on häiriytynyt tai osittain tukkeutunut, sikiö syntyy heikkokuntoisena.

Aina kun nuori yksilö kärsii tärkeässä kasvuvaiheessaan ravinnonpuutetta tai saa vajavaista ravintoa, kasvu hidastuu. Olette huomanneet sen itsekin, mikäli olette nähneet kuvia nälkää näkevän kolmannen maailman lapsista. Surkean laiha kymmenvuotias lapsi, jota voisi luulla vain nelivuotiaaksi, on heikon ravitsemuksen uhri. Nämä surulliset esimerkit havainnollistavat, kuinka tärkeää elimistön on saada riittävästi

kunnollista ravintoa silloin, kun sitä eniten tarvitaan. Oikea ravinto on tarpeellista nimenomaan nisäkkäille, koska niiden kasvu päättyy monimutkaisten hormoni-ilmiöiden vaikutuksesta eläinten tullessa aikuisiksi. Kalat sen sijaan voivat kasvaa koko elinikänsä ajan. Tietysti kalatikin tarvitsevat kasvamiseensa ravintoa, ja ravinnon puutteessa niiden kasvu voi tilapäisesti keskeytyä.

Saadessaan myöhemmin taas ravintoa kalat kuitenkin jatkavat kasvuaan ja ottavat takaisin ravinnon riittämättömyyden aiheuttamat menetykset. Nisäkkäille ravinnonpuute aiheuttaa pysyviä ja korjaamattomia vaurioita. Kun ravinnonsaanti on kunnossa, nisäkkään kasvu jatkuu taas, mutta nisäkäs ei pysty korvaamaan menettämäänsä kasvuaikaa.

Alkeellisemmat, selkärangattomat eläimet saavat ruskin lainkaan vaurioita, vaikka joutuvat olemaan pitkäänkin ravinnotta. Eräät hyttyset voivat elää syömättä kahden tai kolmen sukupolven ajan edellyttäen, että ne toukka-asteella saavat ravintoa. Toiset lajit, kuten merivuokot, pienenevät ja suurenevat aina sen mukaan, kuinka paljon ne saavat ravintoa.

Sienieläimet ovat eläinryhmä, jonka ravinnon-otto on hyvin erikoista. Ne ottavat ravintoa ravintohuokosiaan
ympäröivillä värekarvoilla. Värekarvat kuljettavat ravintopitoisen veden eläimen sisään, ja erityiset ruoansulatussolut muuntavat ravinnon eläimen kaikille soluille soveltuvaksi. Sienieläimen voi pusertaa harvan kankaan lävitse, niin että eläimen kaikki solut eroavat toisistaan. Kun irralliset solut sitten pannaan samaan astiaan, ne liittyvät jälleen kokonaiseksi sienieläimeksi, joka jatkaa kasvuaan.

Happi on yhtä tärkeää eliöiden energiansaannille kuin ravinto. Sisään hengityksessä happi kulkeutuu ensin keuhkoihin tai kiduksiin ja edelleen verenkierron välityksellä ruumiin kaikkiin soluihin. Tämä alkuaine kuuluu olennaisesti kemialliseen prosessiin, joka hajottaa ravinnon ja kehittää kaikille ruumiintoiminnoille välttämätöntä energiaa.

Jotta eläin voisi kasvaa, ravinnon täytyy pilkkoutua kemiallisesti perusravintoaineiksi: hiilihydraateiksi, rasvoiksi ja aminohapoiksi. Nämä aineet hajoavat edelleen yksinkertaisiksi yhdisteiksi tai saattavat siirtyä suoraan soluihin ja kudoksiin. Jälkimmäinen prosessi on välttämätön sellaisten aineiden muodostamiseksi, joita eläin ei muuten kykene tuottamaan.