Olemme jo aikaisemmin todenneet, että useimmat merieläimet ovat lisääntyessään hyvin tuhlailevaisia. Eläimen täytyy laskea tuhansia mätimunia, jotta yksi tai kaksi selviytyisi aikuiseksi. Koska vanhemmat kehittävät sukuso¬lunsa oman ruumiinsa sisältämistä aineista, niiden täytyy ensin varastoida energiaa hyvinkin kauan. Kutukausi on usein yli vuodenkin kestäneen ravinnon varastoinnin huipentuma.
Tarkkailemalla synnyttävää merihevoskoirasta voi aavistaa, kuinka suuria ponnistuksia lisääntyminen vaatii kalalta. Useiden minuuttien ajan jatkuvilla supistuksilla merihevoskoiras työntää veteen poikasia, jotka se on saanut naaraalta aivan kehityksen alkuasteella. Merihevos-naaras näet siirtää hedelmöityneet mätimunat heti hedelmöityksen jälkeen koiraan pyrstön etupuolella sijaitsevaan sikiötaskuun. Sikiöt ottavat ravintoa koiraasta ja keräävät energiaa selviytyäkseen elämän alkuun matalien rantavesien kasvien seassa.
Lohi saa maksaa suvunjatkamisensa hengellään. Kala kuolee muutamia päiviä sen jälkeen, kun se on selviytynyt rasittavasta kutumatkastaan jokea vastavirtaan. Sitä ennen lohi viettää viitisen vuotta avomerellä ja kasvaa isoksi, voimakkaaksi kalaksi. Sen lihaksiin ja rasvakudoksiin varastoituu tänä aikana huomattavasti energiaa. Viimeisenä keväänään lohi tuntee lisääntymisvietin kutsun. Nyt se tarvitsee kaiken varastoimansa energian.
Lohen matka syvän meren kartoittamattomilta ulapoilta täsmälleen oikean kutujoen suulle on todellinen suuntimataidon mestarinäyte. Emme vieläkään tarkalleen tiedä, kuinka kala selviytyy tästä matkasta. Heti lähtiessään pois suolaisista vesistä lohi lopettaa syömisen. Se elää pelkästään vararavinnollaan sen jälkeen kun aloittaa uuvuttavan matkan kohti kutupaikkaansa. Tällä viimeisellä matkalla kuluu niin suunnattomasti energiaa, että kutemisen jälkeen lohi on kuin merellisen hahmonsa haamu. |